Remonttiprinsessa

Radiossa kohisi joku höpöhöpökanava ja siellä Salt-N-Pepan ysärihitti "Let's talk about sex". Hiphop ei ole suosikkigenreni, mutta tämä renkutus on yksi harvoista hophophopeista, jonka suostun edes kuuntelemaan. Syytä en tiedä, tai ehkä biisi vaan on ihan hypittävä humppa. Hyvä aasinsilta se ainakin on. Seksiin. Tabuun. Aiheeseen, josta saa puhua vain pimeässä, hiljaa ja tarkoin valikoiduin sanoin, ettei hirviö herää ja Pandoran lipas aukea.  Tabuista tabuin aihe on naisen seksuaalisuus, halu, rohkeus sanoa, mitä toivoo ja haluaa, seksin huonous ja sen puute, naisnäkökulmasta. Erehdyppäs sanomaan, ääneen, julkisesti ja vielä somessa, että mieli tekee, kovastikin, niin heti kolisee törkyä virtuaalipostilaatikkoon. Pahimpia ovat suorat ehdotukset ukkomiehiltä.  Näin #metoo-aikana saa olla varovainen muutenkin. (Puolituhma) leikinlasku ja sanailu, flirttikin, on kuolemassa sukupuuttoon, koska kaikki tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi ja ahdisteluksi. Suomalaise

Järki sanoi jo kauan sitten, että olet väärä ihminen minulle. Sydän on itsepäinen, muuta luulee, sinnikkäästi sinusta kiinni pitää. Järki käskee päästämään irti, avaamaan oven toisen tulla. Sydän ei tahdo, kokonaan, vielä, vaan roikkuu rippeissä, vaikkei toivoa ollutkaan. Vähän aikaa vielä se kuuro ja sokea tahtoo olla,  menneessä lojua, rypeä.  Kun tarpeeksi,  sydän järjen ääntä kuuntelee,  irti päästää olemattomasta,  avaa lukot ja oven,  tuulettaa muistonkin sinusta,  päästää sisälle sen oikean.  * * * * *  Tähän vierelle toivon sinut, juuri nyt. Istuttaisiin kylki kyljessä, Pave Maijasta kuunneltaisiin, rahisevalta vinyyliltä Maailman tuulia. Kynttilä sytytettäisiin, hyvälle muusikolle, kahvit keitettäisiin, kuunneltaisiin levy uudestaan. Tulisit lähelle, oltais ihan hiljaa.  * * * * * Minulla on ikävä meidän "ei mitään". Niin monen kanssa elämä on "jotain", mutta sinun kanssasi kokemani "ei mitään" oli merkityksellisempää kuin monen kanssa koettu &quo

Kun muistelee vanhoja, lukee päiväkirjojaan, runojaan, kirjeitään, löytää kaikenlaista. Ja miettii. Toivoo.  Muusia on monenlaisia, hyviä ja huonoja. Rakkausmuusia, katkeruusmuusia, vihamuusia, toivomuusia. Jokaisesta olen kiitollinen, niistäkin, joiden vuoksi olen surullinen. Vieläkin.  * * * * *  Minä annoin sinulle parhaat vuoteni, synnytin sinulle viisi lasta, heräsin kanssasi aamunavetalle.  Nyt minä olen pariton lapanen, tyhjä talo,  aitan nurkalle unohtunut talikko,  työni tehnyt vanheneva nainen,  rikki sisältä ja ulkoa.  Aina en jaksanut rakastaa,  joskus oli helpompaa vain olla, poissa. Silti, parittomanakin, lämmittäisin,  vaihtaisit vain kättä.  * * * * *  Minä olen itselleni syyttäjä, tuomari, pylveli. Vihasin sinut kuoliaaksi, ja nyt riipun itsesyytöksen hirsipuussa iankaikkisesti. Armahdusta odotan,  lieventävän asianhaaran tajusin vasta,  kun olit poissa.  Ne ovat toistensa sisarukset,  rakkaus ja viha.  Minä vihasin sinut kuoliaaksi - ja silti sinua rakastin.  * * * *

Ystävä kysyi, löytyisikö minulta ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyviä runoja. Kaivelin vanhoja ja loin uusia, samalla hyräillen Beatlesin biisiä "When I'm 64".  * * * * *  Meri jatkaa myrskyämistään, tuuli tuulemistaan, aurinko nousemistaan. Liike on pysyvää, vaikka ihminen toista luulee, kuolemattomaksi itsensä julistaa, kieltää väistämättömän.  Nuorena on kiire aikuiseksi, aikuisena nuoreksi. Aika hioo ja silittää särmät, kalliokin sen tietää. Hitaamminkin pääsee perille, ja ilman hoppua maaliin.  * * * * *  He löysivät toisensa elämän ehtoolla, harmaahapsina he toisensa löysivät. Eivät piitanneet muista, mielipiteistä, sanoista, aloittivat yhteisen matkan, elämän mittaisen,  he sanoivat. Ryppyinen käsi koskettaa toista, hellästi sipaisee, tietäen, että huomenna ehkä se käsi vieressä on kylmä. Siksi sipaisee uudestaan,  jokaisen suonen ja rypyn mieleensä painaa,  että muistaisi.  He löysivät toisensa puolivälin krouvista,  elämän oravanpyörästä he toisensa löysivät. Ei

Pelkuri ei tohdi kohdata toista, toisen tunteiden vuoksi tai omien. Ja sellaiseen tyyppiin, joka pelkää,  ei kannata panostaa, yhtään. * * * * * Minulla meni kauan,  liian kauan,  hyväksyä ja ymmärtää, että sinä et. Koskaan. Ja kun lopulta ymmärsin,  että et,  totuus iski minuun, tiputti todellisuuteen. Minun oli kuljettava pitkä tie,  taisteltava itseäni vastaan. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain toisin,  olla toisenlainen,  parempi. Miksi en ollut tarpeeksi? Miksi et edes yrittänyt? Kyllä, vihasin sinua,  että et,  et niin, kuin olisin halunnut. Mutta sitten ymmärsin, että näin on parempi. Sillä viimeinen mitä haluan on, että rakastat minua säälistä. Että rakastat minua vain,  koska minä rakastan sinua. Että pakotat itsesi siihen.  Siksi en syytä sinua mistään, enää. Et vain voinut väkisin tuntea, edes jotain. Eikä siinä ole mitään väärää. Totta kai se sattui, mitä sitä kieltämään,  mutta niin se vain on:  totuus tekee kipeää. Enkä minäkään mihinkään syyllinen ole. Pitkään häpesin

Ripustat pyykit väärin.  Viikkaat kuivat väärin. Tiskaat väärin. Siivoat väärin.  Pukeudut väärin. Kamalat huonekalut.  Hirveä musiikkimaku.  Typeriä elokuvia sulla.  Silti muutettiin yhteen.  Kauhea nainen tuli taloon.  Pikkuhiljaa sinusta tuli minulle Ken, muovinen hymy huulilla,  siistit farkut ja kauluspaita,  perheautolla Prismaan ja takaisin. Sisäinen He-Man puree hammasta,  kunnes yhtenä lauantaina juo yhden kaljan liikaa. Kauhea nainen muuttaa pois seuraavana sunnuntaina, sinulle jää tyhjä kaksio täynnä mahdollisuuksia.  * * * * *  Minut on kirjoitettu väärään tarinaan. Olipa kerran ei päättynyt niinkuin halusin, he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti -lauseeseen. Ei ole hyvää haltiatarta, kaunista prinsessaa,  prinssiä valkoisella ratsulla, vain yksinäinen noita-akka pataansa hämmentää. Sillä sammakko suuteli prinsessaa, tyttö noita-akaksi muuttui.  Hän takaisin prinssessaksi palaa,  jos yksisarviseksi taiottu prinssi häntä suutelee. Elämäni on yhtä väärää tarinaa, se onn