Remonttiprinsessa

Minulla on trauma. Pääsykoetrauma. Oli kevät 1991, kirjoitukset juuri takana, tulokset vielä edessä, kun hain Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitokselle. Kosketuspintaa teatterimaailmaan oli koulunäytelmien verran, mutta uskoa ja luuloa omiin kykyihin vaikka muille jakaa. Miten vaikeaa se muka voi olla? Aika vaikeaa se oli: pääsykokeissa olin vain tutiseva hyytelökasa, joka yritti tehdä valitsijoihin vaikutusta savon murteella esitetyllä monologilla. ” Eikö sinulla ole MITÄÄN muuta?” minulta kysyttiin. Oli minulla, Uuno Kailaan ” Tyhmät ja viisaat”. Jonka senkin muistin väärin. Ei liene epäselvää, etten tullut valituksi? Suomen teatteritaivas menetti minussa oivallisen diivan, väitän minä. Halua estradille olisi, paloa esiintyäkin, mutta kukaan ei pyydä minua ja vaatimattomana luonteena en tohdi tyrkyttäyty...

Oli jotenkin osuvaa, että viimeisenä päivänäni Espanjassa satoi. Ravakasti. Ja ukkosti. Sää kuvasti hyvin päivän mittaan kokemiani tuntemuksia: samaan aikaan tunsin suurta iloa siitä, että näen taas rakkaat tyttäreni ja muut minulle hyvin tärkeät ihmiset, ja samalla tunsin suurta haikeutta ja ikävää Espanjaa ja sinne jääviä uusia ystäviä kohtaan. Tutustuin kuluneen kuukauden aikana aivan ihaniin ihmisiin. Silmät pysyivät vain vaivoin kuivina koulupäivän ja illan aikana. Vuolaat virrat avautuivat majapaikassa, kun luin minulle lähetettyjä lämpimiä whatsup-viestejä. Podin muutamana päivänä aivan sanoinkuvaamatonta  koti-ikävää ja kaipasin tyttäriäni niin, että itkeä tuhrasin pukukopissa. Luokkani tytöt halasivat minua silloin. Halaamisesta tuli meillä tapa ja rutistimme toisiamme usein. Tuli lämmin ja turvallinen olo. Kirjoitin luokalleni pienen puheen, espanjaksi. Sopivaa ajankohtaa puheenpitoon ei kuitenkaan löytynyt, joten laitoin puheen whatsup-viestinä koko ryhmälle. Kiitin ...

Ei Varkaus mikään sisustuksellinen takapajula ole. Otanta on tietysti suppea ja katsantokanta äärimmäisen puolueellinen, mutta väitän, että varkautelaiskodit eivät viihtyisyydessään ja kotoisuudessaan, saati muodikkuudessaan, jää yhtään jälkeen espanjalaiskodeista. Sisustuslehdissä ja -kirjoissa esitellään luksuskoteja, joihin tavallisilla kuolevaisilla ei ei ole varaa. Mutta ihan sitä samaa ikeaa ja made in hongkong -tavaraa löytyy yhtä lailla. Sisustusliikkeissä on laatutavaraa ja sitten sitä vähemmän laadukasta. On rustiikkia, modernia, skandinaavista ja romanttista. Hillittyä ruskeaa ja ronskia punaista. Eikä varkautelaisnuorten tarvitse hävetä pukeutumistakaan: ihan niitä samoja ruotsalaisketjun repaleisia pillifarkkuja ja olkapäät paljastavia napapaitoja täälläkin käytetään. Vaihtelua ka...

Nousen portaita, puuskutan. Niitä on 103, kadulta laskettuna. Rautatieasemalta 43 lisää ja kolme rotvallia päälle. 149 tiedon porrasta. Nousen portaita, puuskutan. Kiirettä ei olisi, mutta kiiruhdan silti. Kunnes minua vastaan tulee etana. Milli milliltä se etenee porrasta eteenpäin. Katselen sitä hetken. Ja opin, että hitaamminkin ehtii. Nousen portaita.

Joillekin asioille on vaikea löytää oikeita sanoja. Lauantaina espanjalaiset ystäväni veivät minut paikkaan, joka hiljensi monellakin tapaa. Lähdimme aamutuimaan liikenteeseen ja ajoimme halki Baskimaan aina Ranskan rajalle ja siitä yli. Matka vei Pyreneille, vuoristoon Ranskan ja Espanjan rajalle, ja siellä Lourdesin kaupunkiin. Lourdes on kaupunki Ranskan lounaisosassa, ja se on yksi tärkeimmistä ja suosituimmista katolisen kirkon pyhiinvaelluskohteista. Matkatoverini kertoivat, että kaupunki on Ranskan toiseksi vierailluin kaupunki Pariisin jälkeen. Ensimmäinen etappi oli Lourdesin linna, historiallinen monumentti ja Pyreneiden suojalinnake. Sen vanhimmat osat ovat vuodelta 778. Linnoituksen muurien sisällä voi tutustua mm. vuoriston eläimistöön, kurkistaa kuninkaalliseen vankilaan sekä tehdä aikamatkan linnan ihmisten elämään. Muurien yli saattoi nähdä...

Sain "kotiläksyksi" käskyn käydä Guggenheimin museossa. Monesti olen museon ohi kävellyt ja sen ulkoisen habituksen kameraani tallentanut, mutta tänään toteutui itse museovisiitti. Kyseessä oli koulun opintomatka. Luokan kanssa asetuimme turistijoukon jatkoksi. Nähtävää oli paljon. Paljon oli sellaista, mitä en taiteeksi mieltäisi, mutta paljon myös sellaista, joka oikeasti ilostutti silmää. Erityisen vaikutuksen teki 1880-luvun pariisilaistaidetta esittelevä vieraileva näyttely. Maria tuumasi minulle illalla, että Guggenheim on titaania, terästä ja lasia. Siis kallis rakennus. "Bilbao", hän naurahti ja pyöritti naurahtaen päätään. Itse rakennus oli näkemisen ja kokemisen arvoinen sisältäkin päin. Teräspalkkeja, betonirakenteita ja lasia, niitä riitti taivaisiin asti. Ja paljon turisteja. Puheensorinasta erotin ...

Olen tähän asti pitänyt kiinni kahdesta periaatteesta: en käytä hissiä enkä mene Mäkkäriin. Onnistumisprosentti on ollut sata. Pyrin siihen että liikun paljon ja syön vielä enemmän. Lopputulema on ollut se, että hame pyörii päällä. Ostatti vyön. Sitäkin pitää käyttää suutarilla, joko teettämässä lisää reikiä tai lyhennyttämässä muuten. Syön kaksi aamupalaa, aamulla kotona kevyemmän, hedelmäpainotteisen, ja koulumatkalla toisen, vähän tukevamman. Jälkimmäinen kattaa kahvin ja espanjalaisen tortillan eli perunamunakkaan leipäpalasen kera. Sillä elää kivasti meillä tutummin lounaana tunnettuun kahvipaussiin. Jonka paikalliset kuittaavat monesti perunalastuilla, naksuilla tai muilla herkuilla. Nuorilla on mukanaan voileipiä, ruokajuomana mehua, impparia tai...