Elämän oppitunteja

Olen oppinut tämän kevään aikana sen, että ennakkoluulot kannattaa jättää teatterin narikkaan. Että näytökseen kannattaa suhtautua avoimin mielin, että teatterin huumaan kannattaa heittäyttyä estottomasti ja että uudesta tavasta tehdä teatteria kannattaa nauttia sydämensä kyllyydestä.

Ensimmäisen oppitunnin antoi Varkauden Teatterin lastennäytelmä Puluboi. Kävin katsomassa näytelmän ensi-illan teini-ikäisen kuopukseni kanssa. Tytärtäni nolotti lapsellinen intoni osallistua tanssiosuuksiin, mutta hänkin myönsi, yön yli nukuttuaan ja äidin sooloilut unohdettuaan, että "kyllä se näytelmä oikeestaan ihan hyvä oli".

Puluboi pohjautuu Veera Salmen lastenkirjoihin. Hahmo on minulle ja kenties myös teini-ikään ehtineelle tyttärelleni tuntematon suuruus. Varkauden Teatterin lastennäytelmät Tuhkimosta Pelle Hermanniin ja Lumikista Fedja-setään, ovat entuudestsan tuttuja ja siksikin ne on käyty katsomassa, mutta Puluboi arvelutti.

Aivan turhaan.

Ystävyys, aikuisten kyvyttömyys kommunikoida sekä erilaisuus ja sen hyväksyminen ovat isoja teemoja. Mutta hienoja sellaisia. Puluboi tuumasi jossain vaiheessa, että "minä menen nyt itseeni ja koitan pysyä siellä". Helkkaroidin hienosti sanottu. Aika monen kannattaisi, mennä itseensä ja pysyä siellä.

Ja entäpä tämä: "Lakastutaan kunnolla eikä liehuta kuin liput salossa!"?  Antaisin oikean jalan ukkovalpaani sille, joka  tunnustaisi lakkautensa minulle noin.

Vahva suositus teatterinystäville, lapsille ja aikuisille. Pahaa ei tee tutustua Salmen kirjoihin etukäteen, mutta hyvin näytelmään ja Puluboin sielunmaisemaan sisään pääsee ilmankin.

Ville-Veikko Valtasen ällävikainen puluhahmo on liemastuttava. Tunnustaa täytyy, että minulta itseltänikin oli "se luma kiljain, jossa on ympylän alla kaksi jalkaa" pienen tovin tyystin hukassa. Ja jokaisen (sisäisen) kepparitytön on helppo samaistua Maija Yrjölän Mai-tyttöön eli poniin.

Menkää ja katsokaa. Puluboi on helmi.

* * * * *

Toisen oppitunnin antoi Savonlinnan Taidelukion kabaree Kultainen vasikka. Maria Jotunin vannoutuneena ystävänä suhtauduin varautuneesti tuon klassikkokomedian vuoteen 2050 dramatisoituun versioon.

Taikkarin Teatterin Vasikassa eletään poikkeustilaa ja vuotta 2050. Maapallo käy energiasotaa ja kamppailee samaan aikaan ilmastokatastrofin kanssa, taistelee aikaa vastaan. Ihminen itse painii kuitenkin samanlaisten ongelmien ja ristiriitojen kanssa, vuosisadasta ja sukupolvesta toiseen.

Mikä on tulevaisuuden ihmisen "kultainen vasikka"? Raha, sen ansaitseminen, rikastuminen. Näytelmässä pohditaan, voiko rahalla ostaa rakkautta ja onnea, ja jos voi, mikä on moraalin hinta.

Tapahtumat sijoittuvat Kultainen vasikka-nimiseen klubiin. Näytelmä kertoo, muun muassa, Eeditin ja Jaakon välisestä rakkaudesta - tai sen puutteesta. Lempi on kaupan eniten tarjoavalle, ja toisaalta, ihmissydän on lopulta varsin anteeksiantavainen, etenkin, kun raha ei sitä onnea toisaalla tuonutkaan.

Kira Boesenin ohjaus ja dramatisointi on terveellä tavalla tuulettava näkemys Jotunin klassikosta. Boesen antaa Taikkarin nuorille tilaa näyttää kykynsä - ja totta totisesti nuoret osoittavat olevansa luottamuksen arvoisia. Sävellyskurssilaisten tarttuvat rallit sekä klubilaisten ja Reality-kabareen roolihenkilöiden heittäytyminen veivät mukanaan. Näytelmän olisi voinut käydä katsomassa useammankin kerran.  Ajatuksia herättävä esitys, kerta kaikkiaan.

Jälkipohdintana syntyi seuraava runo:

Rahalla saa rakkautta,
rakkaudella harvemmin rahaa.
Miten kyyninen tapa
suhtautua rakkauteen!
Ja niin traagisen tosi.
Kun on kroonista puutetta molemmista,
on helppo olla samaa mieltä.

Jos minulla olisi rahaa,
rakastaisin.
Tai rakkautta olisi ainakin helpompi etsiä.
Jos minulla olisi rakkautta,
minun olisi,
ehkä,
helpompaa sietää rahattomuutta,
mutta minun ei tarvitsisi rikkoa itseäni
etsimällä rakkautta.

Silti, jos valita saisin,
olisin mieluumin rikas ja,
vaikka ostetunkin,
rakkauden ympäröimä,
kuin köyhä ja alati yksin.

* * * * *

Oppitunnit 1 ja 2 pistivät minut miettimään itseäni kasvattajana, äitinä ja naisena. Ihmisenä.

Hyväksynkö itseni ja muut? Rakastanko ja millä ehdoin? Venyykö moraalini eurojen mukaan vai olenko suoraselkäinen ja siveä?

Vastausta kysymyksiini etsin edelleen. Se on kai sitä elämää se.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Mutta jos kuitenkin?

Yksin sinun, sinun yksin