Olipa kerran ja sitten ei ollutkaan

Sanat kiusaavat minua,

eivät anna rauhaa.

Silti eivät tahdo

asettua siistiin riviin,

riimeiksi ryhtyä,

runoksi ruveta.

Sanat kiusaavat minua,

haluavat kertoa kaiken

rakkaudesta,

vihasta,

hellyydestä, 

hellyydenpuutteesta,

ihmisen ikävästä toisen luo.

Sanat kiusaavat minua, 

yrittävät ulos minusta,

rakentaa jotain kaunista,

repiä rikki,

luoda uutta,

kierrättää vanhaa.

Sanat kiusaavat minua,

toistavat itseään.

Käskevät: "Kirjoita, kirjoita!"

Ja minä,

minä antaudun: 

* * * * * * * * * *

Olipa kerran ja sitten ei enää ollutkaan.

Mutta mitä siitä, 

elämä on laiffii

ja sen valttikortit

jaetaan fifty-sixty:

tänään käteen jää Musta Pekka,

huomenna hihassa voi olla ässä tai pari.

Onnenapilalla voit tuplata

ja voittaa Jokerin.

Pyöräytä rulettia,

heitä noppaa

laita rasti ruutuun.

Sillä jos et pelaa, et voi voittaa.

Yksi, risti, kaksi,

pennit miljoonaksi,

seitsemällä oikein voitat jättipotin.

Elämä on laiffii

ja sen valttikortit

jaetaan fifty-sixty.

* * * * * * * * * *

Ois huisin jännittävää,

jos ovikello soisi

ja oven takana seisoisi mies.

Ujona kysyisi,

saisiko tulla,

siivoamaan?

Sisälle päästäisin,

imurin käteen lykkäisin,

tai ehkä mopin, 

riippuu pyllystä.

Yhdessä siivottaisiin,

pölykoirat taltutettaisiin,

möröt ja menninkäiset

puhtaaksi pestäisiin.

Sitten sohvalle istuttaisiin,

kaakaota juotaisiin

ja naapureiden

riitelyä kuunneltaisiin.

* * * * * * * * * *

Herään säpsähtäen.

Jokin minussa

painaa hätäpainiketta,

lukitsee sieluni hissiin,

jää kerrosten väliin.

Tuijotan makuuhuoneen kattoa,

naapuritalon pihavalon kajoa siinä.

Hissikuilussa sieluni 

potkii todellisuuden seinää,

kirkuu itseään vapaaksi.

Ja minä mietin,

mikä minut herätti,

miksi sisälläni joku panikoi.

Sinä nukut vierelläni,

rauhassa kuorsaat

nuoren miehen tyydytettyä unta.

Silloin ymmärrän.

Hiljaa nousen vuoteesta,

sinua herättämättä

hivuttaudun kauemmaksi.

Pakko mennä,

ottaa etäisyyttä,

antaa sinun nukkua,

unelmoida vapaudesta,

sydämesi lyödä kipinöitä

jollekin toiselle.

Suljetunpaikankammoni helpottaa,

kun kello lyö kaksi.

Kissa nukkuu vierelläni,

maha taivasta kohti rellottaa,

rauhassa tuhisee

nuoren kollin unta.

Kömmin viereesi aivan kohta,

sinua herättämättä hivuttaudun lähelle.

Enkä vaadi mitään,

pyydäkään,

edes toivo.

Tai sen verran vain,

että olet siinä.

Nyt.

* * * * * * * * * *

Minusta oli mukavaa herätä

aamulla,

katsoa sinua,

kuunnella.

Tyyntä rauhaa kasvoillasi

tuijottaa,

hengityksesi tahtiin hengittää.

Uni ripsilläsi istuu,

majan tekee luomien alle.

Nukahdit viereeni

kesken lauseen,

kaikkesi antaneena.

Minäkin raukeana saman peiton alla

unesta otin kiinni,

ennen sinua heräsin.

Nautin tästä tuokiosta,

talletan sieluni pankkiholviin

tämän tunteen.

Ja kun viimein heräät,

unta ripsiltäsi ravistat,

hymyilet ja hyvän huomenen huokaat,

aamukarheaa poskea silitän 

ja sanon:

- Olipa kiva, kun tulit.

* * * * * * * * * *

Minä haluan ajatella näin:

sinä pidit minusta,

pikkuisen, 

ehkä paljonkin,

mutta pelkäsit, koska olit niin rikki.

Siksi pidit välimatkaa,

olit varovainen,

et luvannut mitään.

Toiveajattelua se vain oli, tiedän,

mutta siinä rippeessä roikuin,

vieläkin, 

ja annoin sinun pitää kiinni.

Minä olen laastari ja olkapää,

sitkeää tekoa kaikin puolin,

kestän kyllä,

ja jaksan odottaa.

* * * * * * * * * *

Viinipullon vuoksi 

selaan vanhoja viestejä,

historiaamme taaksepäin.

Mielenkiintoisia keskusteluja löydän,

vähän yksipuolisia tosin:

minä tunnustanut yhtä ja toista,

sinä vähemmän,

tuskin koskaan aloitteellisesti.

Johtopäätös:

olen vainoaja

ja kaikkea muuta

ei-mukavaa,

ei-kaunista. 

Vuolassanainen todiste

vanhenevasta naisesta,

piinaavan epätoivoisesta, ehkä,

rakkaudennälkäisestä, varmasti.

Voisit melkein lähestysmiskieltoa hakea.

Ymmärrän, olen idiootti,

joka ei vihjettä ymmärrä,

suoraan sanottuakaan.

Olet yrittänyt kohteliaasti,

että thanks but no thanks,

liiankin, sillä viesti ei mennyt perille.

Ehkä nyt vihdoin menee,

vaikka tykkään, ihan paljonkin.

En minä suhdetta vailla ollut,

jotain pientä kivaa ehkä,

enemmän kuitenkin kuin yhden yön.

Minä en sytytä,

se "jokin" puuttuu,

ja yritän hyväksyä sen.

Kipeää se tekee,

myönnetään,

mutta et sinä elämäni ensimmäinen

sydänsuru ole.

Sinä löydät vielä sen kivan ja ihanan,

ja minä olen muistoissasi

vain hauska vitsi.

Ja minä?

Minä muistelen lämmöllä sinua,

sinisilmää, joka sai

minut tuntemaan itseni naiseksi taas,

hetkellisesti jopa haluttavaksi.

Viinipullo tyhjenee,

toinenkin.

Ja pääni sisäinen show

lähtee uutena viestinä sinulle.

* * * * * * * * * *

Nuorena rakastin kaukaa,

en uskaltanut mitään sanoa,

kysyäkään, että ollaanko.

Nyt, kun uskallan,

että vähän tykkään,

lähdetkö kahville vaikka,

vaivautuneen vastauksen saan,

että kiirettä pitää,

katsotaan.

Nuoruudenrakkaus

ei koskaan saanut tietää,

kuinka tosissani olin.

Keski-iänihastus

vaikenemalla vastaa,

etteivät tunteet aivan samat ole.

Rakkausasioissa

vaikeneminen ei ole kultaa,

eikä puhuminenkaan oikein

jalometallista käy.

* * * * * * * * * *

En minä sinulle vihainen ole,

itselleni minä.

Sinä et luvannut mitään,

itse asiassa sanoit suoraan,

että rakastat toista, 

että toivoa meistä ei ole,

että ystävä voit olla, et enempää. 

Minä huijasin sinua, 

itseäni vielä enemmän, 

kun sanoin, ettei se haittaa. 

Luulin, että olemalla minä, 

hyvä, hellä ja lämpöinen, 

sinäkin tuntisit, näkisit sen. 

Meidät.

En minä vihainen ole, 

en katkerakaan. 

Itselleni minä. 

Että näin jotain, mitä ei ollut, 

toivoin jotain, mistä ei mitään tullut,

tunsin sellaista,

josta vain saduissa puhutaan.

* * * * * * * * * *

Ystävä lohdutti, että

kyllä kauniille ja älykkäälle

löytyy joku vastaava legopalikka. 

- Valitettavasti siihen saattaa mennä aikaa, mutta sitähän on, 

ja lisää tulee koko ajan. 

Onnea kompuroinnille - ja kyllähän Tinneristä löytyy, vai mikä se nyt olikaan? 

Aikaa on ja sitä tulee koko ajan lisää.

Ja vielä löytyy vastaava legopalikka,

minun koloihini ja kumpareisiini sopiva.

* * * * * * * * * *

Olen

ihminen,

jonka kohtaamisesta

tulee hyvä olo.

Hyvä kiertää, 

kun on kiltti toiselle.

Mutta ovimatto en silti ole,

minua ei taputeta päälaelle,

että keitäppäs tyttö vähän kahvia.

En pelkää

epäonnistua,

ottaa riskejä, 

oppia uutta,

nauraa itselleni.

Mutta pilkanteon kohde en ole,

en vähäpätöinen

enkä kiintiönainen.

Minä en sano 

"se on ihan hyvä"

enkä "...niin, mutta..",

minä sanon "...joo ja...",

 "olet ihanA".

Sillä minä olen

vahva ja voimakas,

täynnä rakkautta ja iloa.

Olen lutunen mussukka,

sulomuffini

ja maailman kaunein.

Silloin on, katos,

vähän varaa jakaa hyvää muillekin.