Olipa kerran ja sitten ei ollutkaan

Sanat kiusaavat minua,
eivät anna rauhaa.
Silti eivät tahdo
asettua siistiin riviin,
riimeiksi ryhtyä,
runoksi ruveta.

Sanat kiusaavat minua,
haluavat kertoa kaiken
rakkaudesta,
vihasta,
hellyydestä, 
hellyydenpuutteesta,
ihmisen ikävästä toisen luo.

Sanat kiusaavat minua, 
yrittävät ulos minusta,
rakentaa jotain kaunista,
repiä rikki,
luoda uutta,
kierrättää vanhaa.

Sanat kiusaavat minua,
toistavat itseään.
Käskevät: "Kirjoita, kirjoita!"
Ja minä,
minä antaudun: 

* * * * * * * * * *

Olipa kerran ja sitten ei enää ollutkaan.
Mutta mitä siitä, 
elämä on laiffii
ja sen valttikortit
jaetaan fifty-sixty:
tänään käteen jää Musta Pekka,
huomenna hihassa voi olla ässä tai pari.
Onnenapilalla voit tuplata
ja voittaa Jokerin.
Pyöräytä rulettia,
heitä noppaa
laita rasti ruutuun.
Sillä jos et pelaa, et voi voittaa.
Yksi, risti, kaksi,
pennit miljoonaksi,
seitsemällä oikein voitat jättipotin.

Elämä on laiffii
ja sen valttikortit
jaetaan fifty-sixty.

* * * * * * * * * *

Ois huisin jännittävää,
jos ovikello soisi
ja oven takana seisoisi mies.
Ujona kysyisi,
saisiko tulla,
siivoamaan?

Sisälle päästäisin,
imurin käteen lykkäisin,
tai ehkä mopin, 
riippuu pyllystä.

Yhdessä siivottaisiin,
pölykoirat taltutettaisiin,
möröt ja menninkäiset
puhtaaksi pestäisiin.

Sitten sohvalle istuttaisiin,
kaakaota juotaisiin
ja naapureiden
riitelyä kuunneltaisiin.

* * * * * * * * * *

Herään säpsähtäen.
Jokin minussa
painaa hätäpainiketta,
lukitsee sieluni hissiin,
jää kerrosten väliin.

Tuijotan makuuhuoneen kattoa,
naapuritalon pihavalon kajoa siinä.
Hissikuilussa sieluni 
potkii todellisuuden seinää,
kirkuu itseään vapaaksi.

Ja minä mietin,
mikä minut herätti,
miksi sisälläni joku panikoi.
Sinä nukut vierelläni,
rauhassa kuorsaat
nuoren miehen tyydytettyä unta.
Silloin ymmärrän.

Hiljaa nousen vuoteesta,
sinua herättämättä
hivuttaudun kauemmaksi.
Pakko mennä,
ottaa etäisyyttä,
antaa sinun nukkua,
unelmoida vapaudesta,
sydämesi lyödä kipinöitä
jollekin toiselle.

Suljetunpaikankammoni helpottaa,
kun kello lyö kaksi.
Kissa nukkuu vierelläni,
maha taivasta kohti rellottaa,
rauhassa tuhisee
nuoren kollin unta.

Kömmin viereesi aivan kohta,
sinua herättämättä hivuttaudun lähelle.
Enkä vaadi mitään,
pyydäkään,
edes toivo.
Tai sen verran vain,
että olet siinä.
Nyt.

* * * * * * * * * *

Minusta oli mukavaa herätä
aamulla,
katsoa sinua,
kuunnella.
Tyyntä rauhaa kasvoillasi
tuijottaa,
hengityksesi tahtiin hengittää.
Uni ripsilläsi istuu,
majan tekee luomien alle.

Nukahdit viereeni
kesken lauseen,
kaikkesi antaneena.
Minäkin raukeana saman peiton alla
unesta otin kiinni,
ennen sinua heräsin.
Nautin tästä tuokiosta,
talletan sieluni pankkiholviin
tämän tunteen.
Ja kun viimein heräät,
unta ripsiltäsi ravistat,
hymyilet ja hyvän huomenen huokaat,
aamukarheaa poskea silitän 
ja sanon:
- Olipa kiva, kun tulit.

* * * * * * * * * *

Minä haluan ajatella näin:
sinä pidit minusta,
pikkuisen, 
ehkä paljonkin,
mutta pelkäsit, koska olit niin rikki.
Siksi pidit välimatkaa,
olit varovainen,
et luvannut mitään.

Toiveajattelua se vain oli, tiedän,
mutta siinä rippeessä roikuin,
vieläkin, 
ja annoin sinun pitää kiinni.
Minä olen laastari ja olkapää,
sitkeää tekoa kaikin puolin,
kestän kyllä,
ja jaksan odottaa.

* * * * * * * * * *

Viinipullon vuoksi 
selaan vanhoja viestejä,
historiaamme taaksepäin.
Mielenkiintoisia keskusteluja löydän,
vähän yksipuolisia tosin:
minä tunnustanut yhtä ja toista,
sinä vähemmän,
tuskin koskaan aloitteellisesti.

Johtopäätös:
olen vainoaja
ja kaikkea muuta
ei-mukavaa,
ei-kaunista. 
Vuolassanainen todiste
vanhenevasta naisesta,
piinaavan epätoivoisesta, ehkä,
rakkaudennälkäisestä, varmasti.
Voisit melkein lähestysmiskieltoa hakea.

Ymmärrän, olen idiootti,
joka ei vihjettä ymmärrä,
suoraan sanottuakaan.
Olet yrittänyt kohteliaasti,
että thanks but no thanks,
liiankin, sillä viesti ei mennyt perille.

Ehkä nyt vihdoin menee,
vaikka tykkään, ihan paljonkin.
En minä suhdetta vailla ollut,
jotain pientä kivaa ehkä,
enemmän kuitenkin kuin yhden yön.

Minä en sytytä,
se "jokin" puuttuu,
ja yritän hyväksyä sen.
Kipeää se tekee,
myönnetään,
mutta et sinä elämäni ensimmäinen
sydänsuru ole.
Sinä löydät vielä sen kivan ja ihanan,
ja minä olen muistoissasi
vain hauska vitsi.
Ja minä?
Minä muistelen lämmöllä sinua,
sinisilmää, joka sai
minut tuntemaan itseni naiseksi taas,
hetkellisesti jopa haluttavaksi.

Viinipullo tyhjenee,
toinenkin.
Ja pääni sisäinen show
lähtee uutena viestinä sinulle.

* * * * * * * * * *

Nuorena rakastin kaukaa,
en uskaltanut mitään sanoa,
kysyäkään, että ollaanko.
Nyt, kun uskallan,
että vähän tykkään,
lähdetkö kahville vaikka,
vaivautuneen vastauksen saan,
että kiirettä pitää,
katsotaan.

Nuoruudenrakkaus
ei koskaan saanut tietää,
kuinka tosissani olin.
Keski-iänihastus
vaikenemalla vastaa,
etteivät tunteet aivan samat ole.
Rakkausasioissa
vaikeneminen ei ole kultaa,
eikä puhuminenkaan oikein
jalometallista käy.

* * * * * * * * * *

En minä sinulle vihainen ole,
itselleni minä.
Sinä et luvannut mitään,
itse asiassa sanoit suoraan,
että rakastat toista, 
että toivoa meistä ei ole,
että ystävä voit olla, et enempää. 
Minä huijasin sinua, 
itseäni vielä enemmän, 
kun sanoin, ettei se haittaa. 
Luulin, että olemalla minä, 
hyvä, hellä ja lämpöinen, 
sinäkin tuntisit, näkisit sen. 
Meidät.

En minä vihainen ole, 
en katkerakaan. 
Itselleni minä. 
Että näin jotain, mitä ei ollut, 
toivoin jotain, mistä ei mitään tullut,
tunsin sellaista,
josta vain saduissa puhutaan.

* * * * * * * * * *

Ystävä lohdutti, että
kyllä kauniille ja älykkäälle
löytyy joku vastaava legopalikka. 

- Valitettavasti siihen saattaa mennä aikaa, mutta sitähän on, 
ja lisää tulee koko ajan. 
Onnea kompuroinnille - ja kyllähän Tinneristä löytyy, vai mikä se nyt olikaan? 

Aikaa on ja sitä tulee koko ajan lisää.
Ja vielä löytyy vastaava legopalikka,
minun koloihini ja kumpareisiini sopiva.

* * * * * * * * * *

Olen
ihminen,
jonka kohtaamisesta
tulee hyvä olo.
Hyvä kiertää, 
kun on kiltti toiselle.

Mutta ovimatto en silti ole,
minua ei taputeta päälaelle,
että keitäppäs tyttö vähän kahvia.

En pelkää
epäonnistua,
ottaa riskejä, 
oppia uutta,
nauraa itselleni.

Mutta pilkanteon kohde en ole,
en vähäpätöinen
enkä kiintiönainen.

Minä en sano 
"se on ihan hyvä"
enkä "...niin, mutta..",
minä sanon "...joo ja...",
 "olet ihanA".

Sillä minä olen
vahva ja voimakas,
täynnä rakkautta ja iloa.
Olen lutunen mussukka,
sulomuffini
ja maailman kaunein.

Silloin on, katos,
vähän varaa jakaa hyvää muillekin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Mutta jos kuitenkin?

Yksin sinun, sinun yksin