Näytös
Näytös peruttu. Koska korona.
Näytös peruttu. Koska korona.
Näytös peruttu. Koska korona.
Nyt, eturivissä. Paikka numero kymmenen. Minun paikka. Minun
koti. Vakio.
Minulla oli ikävä. Suunnaton ikävä. Vierotusoireitakin oli,
en tiennyt, että voi olla. Että mitä tekisin. Kun ennen koronaa perjantai-iltana
puoli seitsemältä keksin, että teatteriin, niin vartissa valmis ja teatterillakin jo.
Minulta sinne menee viisi minuuttia.
Lämpiö on ihana paikka. Rakastan sitä. Se sanoo: ”Olet
tervetullut!”
Katson valokuvat, aina. Olen nähnyt ne monta kertaa, ja
jokaisella kerralla mietin, että olisinpa yksi heistä. Maailmankaikkeuden
surkein näyttelijä olisin, mutta intohimoinen. Uusi Ansa, Regina, Ella
ja Seela, diivojen diiva, tähtien tähti.
Esirippu aukeaa, tanssijat tulevat.
* * * * *
Kaveri kysyi, mitä järkeä on katsoa sama, kahdeksatta
kertaa.
Minulle jokainen näytös on uusi. Näen joka kerta jotain
uutta, huomaan, koen. Pääosan primadonnan takana on monta, jota ilman tämä ei
olisi tällainen.
Ja entäs lavasteet sitten? Tuo laituri, onko raakalautaa,
pontattua, höylättyä, miten tehty? Ja se kamarin tapetti? Nurkanylitys, onko
kohillaan? Ja miten se sänkykin oli tehty? Ja ihanat vaatteet? Koreografia?
Äänet? Tehosteet?
Kahdeksas kerta oli minulle taas ensimmäinen. Ja ensi viikon
yhdeksäs, jos näytöstä ei peruta.
Kommentit
Lähetä kommentti