Tunnustuksia ja Tinder-päivityksiä

Pikkuvarvas osui ovenkarmiin,

murtui, kynsikin musteni.

Pääsi kirosana, toinenkin.

Ensiapua poloiselle antaessani

sinä juolahdit mieleen.

Sinä olit minun sieluni ovenkarmi, 

osuit liian liki,

kolhit minut mustelmille,

särjit minut pieniin osiin.

Kirosin sinua, itkinkin vähän,

mustelmia ja murusia täynnä

olin pitkän aikaa,

vieläkin pikkuisen sinerrän, 

hellä ja arka yhdestä kohtaa.

Ehkä tulee aika,

ettet mieleeni enää nouse, 

että osaan väistää,

välimatkaa ottaa, 

että paranen kokonaan. 

* * * * *

Me olimme yhteinen syli,

syli olimme me.

Minä olin sinä, sinä olit minä,

olimme meille

turva, piilo, pesä, paikka, jonne paeta.

Olimme yhdessä läpi tämän kaiken. 

Olimme satu, jonka minä kirjoitin, 

toinen todellisuus, 

utopia, 

huomisen eilinen.

* * * * *

Tänään itkin enemmän kuin

pitkään aikaan.

Itkin ulos kaiken,

tai ainakin suurimman osan.

Pesin sinutkin pois minusta,

kuurasin kunnolla,

kuorin orvaskettä myöten.

Mutta silti pieneksi tahraksi jäit, 

muistoksi, joka ei ehkä koskaan katoa. 

* * * * *

Minulla on nyt uusi asenne:

olen vihainen sinulle.

En halua ajatella sinua,

miettiä vointiasi.

Tai sitä, pilasinko elämäsi.

No, en sitä sentään,

sinulle olin vain vaihe, etappi, pysäkki,

siirtymä ja risteysasema.

Mutta vihainen olen. 

Enkä enää ajattele sinua. 

Usein ainakaan. 

Joskus, ohimennen, kyyneleen verran. 

Kyyneleen verran.

Pyyhin sen enkä ikinä enää. 

* * * * *

Nyt minä laitan pisteen.

Sinulle.

Revin sinut irti 

kuin vanhan laastarin.

Teet yhtä kipeää,

jätät liimatahran minuun,

mutta tahran alla olen ehjä taas.

Ja sinut

minä heitän pois.

* * * * *

Pöly piirongin päällä

leivänmuru sohvalla

kissankarvat puhtaalla lakanalla.

Epätäydellinen elämä, 

hukassa kaikki. 

Ja kuitenkaan ei. 

Tiedän, löydän, aloitan alusta. 

Kun mitään ei ole

ja menettää paljon

tietää, löytää, aloittaa alusta, 

paljon helpommin

kuin jos ei olisi. 

Vaikka se tekee kipeää,

sydänsurun tapainen, 

vielä pitkään,

olen iloinen,

että se olit sinä.

* * * * *

Olen yksin, tässä iässä.

Samanikäiselle miehelle

on kunniaksi hypätä sänkyyn

parikymppisen kanssa.

Good for you, man!

Keski-ikäinen nainen on

epätoivoinen, kiimainen puuma, 

naurun aihe, luuseri, 

jos samaan syyllistyy. 

Minun vartaloni on museo.

Täynnä muistoja,

tukahdutettuja tarpeita, 

unohdusta.

Opastetulle kierrokselle

ei kukaan uskalla, halua.

Temppelikin se voisi olla,

sirkus ja huvipuistokin vielä, 

lepopaikka, rauhan tyyssija

ja paljon muuta, 

seikkailu, vuoristorata. 

Tarpeeksi rohkealle. 

Vaikeinta oli opetella nukkumaan yksin.

Jutun juoni on nukkua keskellä sänkyä.

Museo keskellä kylää. 

Vai kirkkoko se oli? 

Rakastuminen voisi kyllä olla mukavaa.

Ikäiseni naiset vaan eivät, enää.

Science fictionia se olisi.

* * * * *

Kaikki suru menee sisällä sekaisin,

jo loppuunkalutuksi luultukin

nousee pintaan, 

kuin kaasukupla suonsilmäkkeestä.

Sekin suru, joka ei surua oikein ollutkaan, 

kasvaa isommaksi, 

mittasuhteiltaan syntyään suuremmaksi.

Vähän aikaa, pitkän hetken, 

viipyy, asuu, on. 

Ja kohta pinta on tyyni, 

värettä ei näy,

rengasta pinnalla veden.

* * * * *

Toivoin, että edes Ystävänpäivänä

saisin viestin sinulta. 

Sellaisen pienen "heippa, mitä kuuluu",

että merkitsin sinulle kuitenkin jotain.

 Ei sinulta, parilta muulta kyllä.

Sellaisilta, jotka ystävinä ovat parhautta, 

mutta rakastajiksi en heitä halua, 

edes vahvassa humalatilassa, 

menevät rikki vielä.

Tyydynkö 

"kunhan joku tykkää minusta" -tyyppiin,

 opettelen tykkäämään takaisin yhtä isosti?

Vai odotanko vielä ihmettä,

kaltaistasi, mutta luotettavampaa?

Kipinää, kutinaa, 

hengästymistä, kun näenkin sinut?

Sen tahtoisin kokea, vielä kerran. 

* * * * *

Rannalla,

vedenrajassa

vanha nainen ja poika, käsityksin.

Tuijottavat ulapalle, 

hiekkaa pyyhkivää vettä, 

vaahtopäitä, 

puhumatta tuijottavat. 

Poika päästää irti,

kävelee pois, 

vedenrajaa, 

ei taakseen vilkaise. 

Nainen jää, katsoo ulapalle, 

vesi jalkoja pyyhkii. 

Katse etsii menijää, 

pisteenä kaukana jo, 

jäljetkin hiekalta kadonneet.

Kyynel, toinen, 

pieni virta.

Meri ei pysähdy. 

* * * * *

En itke enää,

en sinun vuoksesi,

enkä muiden.

Suruni ei niin suuri ole,

enää.

Ehkä hienoisella haikeudella

sinua muistelen,

niitä muitakin, 

että joskus jotain tunsin,

kenties jopa rakastin.

Ohimenevää, 

kuin flunssa. 

 * * * * *

Olin käsivarren mitan päässä ihmisestä. 

En uskaltanut koskettaa,

kysyä edes, saanko olla liki,

tulla syliin, silitetyksi.

Ihmisen ikävä oli suuri,

torjutuksi tulemisen pelko vielä suurempi

* * * * *

Toisen ihmisen sylissä,

sylinä

haluaisin olla,

lusikassa nukkua,

lusikkana olla,

huulilta rakkauden sanoja

lukea, kuulla, maistaa, 

hiuksilla käden jäljen tuntea, 

kättä kuljettaa. 

* * * * *

Sitä mietin, että uskaltaako

hyvän kaverisuhteen pilata seurustelulla?

Vai voiko siitä tulla

sillä jotain enemmän, isompaa?

Voiko ne yhdistää? 

Sitä on oppinut varovaiseksi, 

sillä kun seksi on pari kertaa johtanut

huonosti päättyneeseen parisuhteeseen,

yhden yön keissit eivät perään soittele

eikä se ainoa

suhteen ja satunnaisseksin välimallikaan

yhteyttä pidä, 

on vakavasti mietittävä,

kumpi on tärkeämpää,

hyvä kaveruus vai seksi.

Toisaalta, hyvä kaverisuhde

saattaa kestää jopa seksin,

jos pelisäännöt ovat molemmille selvät, 

muuttua joksikin elämää suuremmaksi. 

Ja silti pysyä hyvänä kaverisuhteena.

Sitä tässä nyt kyselen,

puhelinetäisyydellä ihan vaan, 

että uskalletaanko? 

Lähellä on helppo puhua kevyesti.

Kun kilometrejä on välissä,

on helppo puhua vakavia, 

että tykätäänkö ihan isosti

vai kuulostellaanko vaan.

Etäisyys on hyvä ehkäisyväline.

Lähellä syli on liian liki, 

kiusaus antaa periksi liian suuri.

* * * * *

Minulla on outo olo.

Puristaa, kuristaa, paleltaa, kuumottaa, hiottaa, haluttaa, nälättää, janottaa, itkettää, naurattaa, väsyttää, valvotuttaa.

Ikävä on jo ennenkuin lähdet. 

* * * * *

Ei niin saisi tehdä, verrata,

mutta vertasin kuitenkin,

sinua ja niitä kaikkia muita ennen sinua.

Voitat kaikki 10-0,

tai ehkä sen ensirakkauden kanssa

olet vielä rinta rinnan.

Ei sinusta vielä tiedä,

oletko "se loppuelämän ainoa ja oikea", 

eikä varsinkaan, jäätkö ja pysytkö, 

edes vähäksi aikaa,

mutta minun tulostauluni on tässä, 

parisuhdepelin loppuvihellys 

ja podiumin keskipalli. 

* * * * *

Minun on ikävä. 

Sitä tunnetta, kun

parransänkesi kutittaa kaulaa

kätesi lepää lantiollani

nenäsi nuuhkii niskakuoppaa

kuiskaat korvaani lemmensanoja

Siksi haluaisin kelloa siirtää

monta aikaa taaksepäin

siihen hetkeen

kun olit. 

* * * * *

Tänään oli kiva herätä, koska:

sinä olit siinä, iho ihoani vasten;

aamuseksi tuntui hyvältä;

olen sinulle erityinen;

aamutee on katettu kahdelle;

meillä on kokonainen päivä olla;

sinä naurat tyhmille vitseilleni, 

sanot, että nauruni on kuin kevätpuro;

elämässäni on syli;

sinä kuuntelet vuodatukseni, minä sinun;

tunnen saavani rakastaa;

tunnen olevani rakastettu. 

Olet ehkä parasta, mitä maailma voi tarjota.

* * * * *

Sinussa on kohtia,

joita en ole vielä koskettanut,

ripsilläni ruoskinut. 

Salaisuuksia, 

joita sormeni eivät vielä tunne,

huulenikaan. 

Tutkimusmatkalija minussa, 

tahtoo kartan sinusta piirtää, 

aarteen merkiksi rastin kirjoittaa. 

* * * * * 

Ei tällaista ole ollut vuosiin,

tällaista olotilaa.

Sinä saat sen aikaan, 

ja minä sinussa.

Katseesta jo, kädestä olkapäällä, 

kumpikin tietää, 

että jälkiruoka syödään ensin. 

Selkäsi on naarmuja täynnä, pakaroihin asti, 

minun kaulassani puremajälki.

Päivällinen jäähtyi jo. 

* * * * *

Rannalla käy tuuli,

ulapalta päin tuo kylmää,

jäähileet soi.

Lokkien huuto tuntuu luissa asti,

vai tuuliko se on?

Tältäkö se tuntuu, ikävä?

* * * * *

Olit vieressäni,

sylissäni,

sisälläni.

Ikävä iski, kun vierestäni nousit, sylistäni. 

Sisältäni et,

olet minussa, nyt. 

* * * * *

Tule tähän, lähelle, jää.

Sylini on avoin, lämmin, kuuma, 

olkapääni vahva, tässä, juuri nyt.

Eikä sinun tarvitse pelätä, elämää, minua.

Olen tässä, lähellä,

juuri niin kauan kuin tarvitset, haluat.

Ja vaikka lähtisit, jatkaisit matkaa,

silti olisin, tässä, lähellä, syli, olkapää.

Minä olen majakka matkaa tekevälle,

väylämerkki kohti määränpäätä, 

ankkuri ja satama. 

* * * * *

Kun mietin runojani,

syytä, miksi kirjoitan,

mietin sinua.

Jokainen kirjain

on matka kohti sinua.

Jokainen.

Tällainen varmuus osuu kohdalle

vain kerran elämässä. 

* * * * *

Älä tätä ikävää pelkää, nyt.

Tämä on hyvää ikävää.

Ikävä, jota tunnen on ikävää,

joka tuntuu vain silloin kun tykkää, 

enemmän kuin vähän,

mutta vähemmän kuin silloin, kun rakastaa.

Tai rakastaa, muttei sano sitä ääneen, vielä, koska ikävä on niin tuore ja uusi ja erilainen.

Älä tätä ikävää pelkää.

Tämä on hyvää ikävää, 

enemmän kuin suruemoji, 

melkein kuin sydän

ja aivan varmasti suukko.

Vahvaa ja hyvää ikävää, 

lähellesi tuovaa, 

sinut minuun jättävää ikävää. 

Huomennakin sinut muistan, eilen, 

ensi viikkoon sinua hengitän minussa.

Tämä ikävä on merkki, 

että sydämessäni on tilaa vielä yhdelle, 

sinunlaisellesi tärkeälle.

Ja vaikka sinä matkaa jatkaisit

ja tämä ikävä minuun jäisi,

ei sekään surullinen asia olisi.

Tämä ikävä ei revi rikki, 

pieniksi palasiksi hajota.

Se kauniiksi muistoksi muuttuu, 

helmeksi helmien ketjuun. 

* * * * *

Tinder-päivitys:

Kävi vähän hassusti, 

menin ja tykästyin yhteen heppuun

ja hän tykästyi takaisin.

Sovittiin, ettei varsin seurustella, vielä, 

kun ollaan saatu kynsille kumpainenkin, että kuulostellaan, kuulostellaan, 

mutta aktiivisempi muiden katselu

on yhteisellä sopimuksella lopetettu.

Tinderit ja muut

on nyt niin nähty ja koettu, 

enkä minä niistä sitä heppuakaan, 

ihan käveli vastaan mies menneisyydestä.

Jahtionnea sinne teille vaan, 

lykkyä ja kaikkea hyvää.