Remonttiprinsessa

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä. Tule ilo, tule onni, kävele rakkautena sisään. Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä. Kaikki sujuu, onnistuu, lottovoitolta tuntuu elämä. Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä. Tule tänään, tule huomenna, pysy luonani ikuisesti. * * * * *  On kuulemma ihan okei olla surullinen oikean valinnan jälkeen. Onko suru suurempi oikean valinnan jälkeen vai väärän? Tai huonon? Onko suru suurempi kokematta jääneen suhteen suhteen kuin huonon suhteen suhteen?  Onko valinta oikea, jos jättää kokematta vai kokee ja suree?  Onko se, ihan okei?  * * * * * Minä olin alku. Sinä olit loppu. Kansien välissä liian monta tyhjää sivua.  * * * * * Kunpa minäkin, niinkuin sinä, osaisin jatkaa matkaa, taakseni katsomatta, muistelematta tätä pysäkkiä, vaihtaisin junaa, laituria, reittiä, määränpäätä ja matkaseuraa.  Minä haluaisin olla kuin sinä, rakastaa leikisti, antaa vain vähän, unohtaa, yhden yön olla, ehkä kaksi,  sitten lähteä toisen lu...

Tule tähän, lähelle, liki,  kosketuksellasi minut kuumaksi tee. Kiireettömästi.  Ei sanota sanaakaan, annetaan ihon puhua. * * * * *  Tänään olen liian heikko. Kokonainen elämä surua virtaa minussa.  Ole surulleni koti,  suo minulle lohtusi juuri nyt.  Sillä en halua valehdella surua pois, teeskennellä vahvaa. Se palaa, suru,  entistä vahvempana,  ja silloin se lyö polvilleen,  nujertaa. Ole minulle koti.  Ole siinä, hiljaa, kiireetön.  Kosketa, katso minua, lohtu. * * * * *  Ihosi tuntuu sormenpäissä, intohimosi minussa,  parransänkesi kaulalla.  Juuri sinun vierestäsi halusin herätä,  juuri sinua unisena tuijottaa,  ihmetellä iloa, jonka minussa teet.  Tahdon rakastella sinua,  tänään, koko päivän,  varastoon tulevaa varten. Kiireetön olla, tässä, juuri nyt.  Kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Suutele minua ennen kuin lähdet. * * * * *  Nostin parisuhderimaa. Sinun vuoksesi. Ja muuta...

Miehet pitävät autoista. Linjakkaista, kiihtyvistä, kulkevista. Autoa puunataan, huolletaan, korjataan, vahataan, ja joskus sen takia kuumeillaan sairaudeksi asti.  Ja naista verrataan usein autoon. Lienee vähän meistä itsestämmekin kiinni, kohdellaanko meitä kuin Ferraria, Ladaa vai Rolls Roycea.  * * * * *  Vikalistani on pitkä, vuosihuolto tekemättä, määräaikaiskatsastuskin. Mekaanikon tarvitsen, ammattilaisen, sanomaan ääneen, että hyvärunkoinen ikäisekseen, huollettuna luottopeli monivuotinen kumppani, vähäkulutuksinen,  kiihtyy rivakasti,  vie varmasti perille. Ja sanojensa vakuudeksi hän minut huoltaisi,  katsastaisi,  pesisi, puunaisi, tuunaisi, virittäisi.  Hellästi pintaani silittäisi, ajokilometreistä piittaamatta,  ja lommoista, rutuista, ruosteesta.  Vuosimallia ja muotoilua arvostaisi,  testivoittajaksi ylistäisi. 

Minä lähdin,  jatkan kävelemistä,  en taakseni katso,  en, vaikka sisälläni kuolemaa teen.  Kun halasin sinua viimeisen kerran,  sanoin, ei enää, unohda. Itkin koko matkan kotiin,  vähän sen jälkeenkin,  ja toivoin, että et.  Sinä olet minun sielunkumppanini, minun kohtaloni,  vaan minä en sinun. Minulla menee kauan parantua,  sydämeni ei ole kokonainen moneen aikaan.  Minä jatkan kävelemistä, pois sinusta,  ja jokainen askel tekee minusta vahvemman, kovemmankin.  Minä ansaitsen parempaa,  enemmän,  kuin mitä sinä koskaan osaat antaa. Mieleni ymmärtää sen,  sydämeni ei vielä.  Odotan merkkiä,  viestiä,  jotain, että sinäkin, edes vähän,  mutta et sinä koskaan.  Siksi jatkan kävelemistä,  askel askeleelta kauemmas sinusta.  Haluaisin kääntyä, palatakin,  vielä kerran,  kysyä, mutta jos kuitenkin?  Silti jatkan, kauemmas sinusta,  sillä sinulle sinä olet t...

Tiedän, mitä tarvitsen, mitä haluan. Olen ansainnut kaiken kovalla työllä, luopumisellakin. En pelkää. Olen käynyt läpi kaiken,  siksi uskon vain minuun. Puhun paljon, avaudunkin,  mutta en luota,  en anna rakastaa,  en riipu enkä ripustaudu. En halua menettää itseäni kenenkään vuoksi, tähden. Mutta minä voin rakastaa, osaan,  ja minun rakkauteni on samanlaista  kuin minä itse  – pelotonta, itsenäistä, tunnetta täynnä. Kun rakastun, se kestää kuin elämä. Minä en riko lupaustani rakastaa. Ja se repii minut kahtia: haluan antaa kaikkeni sinulle, mutta en menettää itseäni. Minua pelottaa, että kompastun, johonkin sellaiseen, joka ei ymmärrä minua,  anna minulle tilaa; että minusta tulee riippuvainen,  että menetän minut.  Ja silti haluan antaa itseni sinulle kokonaan. Ole minun elämäni, elämääni, kulje kanssani samaa polkua,  taistele kanssani tuulimyllyjä vastaan. Pelkään, ja kuitenkaan en. Järki sanoo "juokse, juokse",  sydän sa...

"Hi! My name is Vaughan. I live in California. You are beautifull. I would like to meet you." Suurinpiirtein tuollaisia viestejä on ropisssut Instaan viimeisen vuoden sisään puolenkymnentä. Sisältö pitkälti sama, kuvissa aina nuori ja komea mies. Yleensä lääkäri tai sotilas, parhaassa tapauksessa molempia, aina yksinhuoltaja.  Ihan uteliaisuuttani seurailin, miten nopsaan minulta pyydetään rahaa. Suoraan ei koskaan, mutta toinen tai kolmas viesti sisälsi lauseen "Suomi on kaunis maa, olisi ihana päästä sinne." Viestittely loppui, kun vastasin, että tervetuloa, mutta lippua en osta enkä rahaa lähetä, minut on putsattu jo.  Minulla on semmoinen hassu kyky: en erota kunnollisia miehiä ketkuista. Olen retkahtanut muutamaan, ja minut on putsattu. Taloudellisestikin, mutta vielä perusteellisemmin henkisesti.  Ihastun vääränlaisiin miehiin. Tai ehkä he ovat löytäneet minusta sen heikon kohdan, jonka ovat osanneet hetkellisesti ja omien tarpeidensa mukaisesti täyttää.  Mitä...

"Tyttö synty, tyhjä synty." Näin sanottiin minun äidilleni, kun hän toi minut synnytyslaitokselta kotiin liki 48 vuotta sitten. Kahden vuoden kuluttua äiti kantoi pirttiin terveen poikalapsen. Keskellä tuvan lattiaa kotiinpalaajia odotti vastavalmistunut kehto ja käsi ojossa onnentoivotukseen valmistautunut vanha isäntä. Tuo pikkuepisodi on monellakin tapaa leimannut koko minun elämääni. Tyttönä minulle asetettiin tiukemmat säännöt ja moraaliarvot, minun odotettiin pitävän huolta nuoremmistani. Yritin täyttää odotukset menestymällä koulussa ja työelämässä, olemalla kiltti. Silti koin, ja koen välillä vieläkin, etten ollut, enkä ole, riittävä. Sukupuoli on yksi syy. Ollessani 19-vuotias synnyinpitäjäni kesäteatterin pitkäaikainen johtaja pyysi minua "Koivu ja tähti" -näytelmän pääosaan, esittämään karjalaistyttöä. Olin jo silloin aivan hassuna teatteriin ja haltioituneena luin käsikirjoituksen. Silloinen sulhaseni ei innostunut asiasta lainkaan. Hän ei kieltänyt minu...