Katso ihmistä

Onko elämä pelkkää syntiä, tuomiota ja kadotusta? Voiko ihminen, jolla on uskonnollinen vakaumus olla mukava ja avarakatseinen? Ovatko kristityn tutuimpia tuntomerkkejä synkkyys ja tiukka pipo?
Sopivatko iloinen luonne ja vakavamielinen hengellisyys samaan pakettiin? Saako uskovainen tanssia ja käydä teatterissa?
Onko jokainen ihminen minulle samanarvoinen? Miten kohtaan lähimmäisen, joka on sotkenut elämänsä ja kolhinut muidenkin elämää?
Muun muassa tällaisia kysymyksiä Varkauden Teatterin Nunnia ja konnia -musikaali minussa herättää. Olen nähnyt musikaalin kahdesti ja aion käydä katsomassa sen vielä kolmannenkin kerran. Ja ehkä neljännenkin.
Näytelmässä minua puhuttelee erityisesti päähenkilö Delorisin ja abbedissan tikkuinen suhde. Abbedissa odottaa, että luostarista turvaa hakeva nainen olisi "uskossaan siveä ja säädyllinen". Vaan luostariinpa marssiikin punaisilla saappaillaan hyvin huoleton nainen. Kiroilla karahteleva ja kapakkaan illankähmyssä karkaava punapää saa konservatiivisen abbedissan kunnolla takajaloilleen.
Jää abbedissan sydämessä ei ota sulaakseen, vaikka Deloris virittää luostarin epävireisen nunnajoukon kirkonpenkit täyttäväksi enkelkuoroksi. "Väärin sammutettu" , sanoi palomestari - Deloris heilutti tahtipuikkoa ei-totutulla tavalla.
Varkauden Teatteri on ravistellut pölyttyneitä uskonkäsitteitä ennenkin, muun muassa Fundamentalisti - ja Pääsiäinen on peruutettu -näytelmillä. Ja huiska heiluu marraskuun Klubi-illassakin, kun  teatterilaiset tarttuvat Syntisen virsikirjaan yhdessä Varkauden seurakunnan kanttoreiden kanssa.
Joskus parhaat saarnat kuullaan aivan muualta kuin saarnastuolista. Minua on ravisteltu lastenhuoneen iltahämärässä ja puutarhassa rikkaruohojen keskellä. Ja pariinkin otteeseen teatterin lavalta.
Ihminen tarvitsee anteeksiantavaa, hellää, huomaavaista ja ymmärtäväistä katsetta. Deloris tiivistää rakkauden kaksoiskäskyn omintakeisella tavallaan: Ota mu(u)t (huomioon).
Katso ihmistä, katso minua.
Siinä on saarnaa kerrakseen.