Oletko sinä se rohkea?

Toinen lyö niin, että jää jälki.
Mustelma, arpi tai molemmat.
Ne näkyvät, silti moni kääntää pään.
Mä en kuullu mitään,
mä en nähny mitään,
ei ole mun asiani.

Toinen lyö sanoin,
alistaa, mitätöi, ivaa.
Siitäkin jää jälki,
sisältä särkynyt ihminen.
Mitätöidystä tulee
oman itsensä varjo,
hymytön ja iloton.
Sekin näkyy,
kun aikaa kuluu,
silti moni kääntää pään.
Mä en kuullu mitään,
mä en nähny mitään,
ei ole mun asiani.

Ja jokainen lyöty ihminen jää mustelmiensa
ja haavojensa,
näkyvien ja näkymättömien,
kanssa yksin.
Häpeään, kipuun, pinnan alle.

Tarvitaan paljon,
että sieltä nousee uusi, ehjä ihminen.
Eivätkä kaikki nouse,
liian monelle
se yksi lyönti,
sisäiseen tuskaan otettu viinipullo, unohduksen antava pilleri,
on se viimeinen.
Ja silloinkin
liian moni kääntää pään.
Mä en kuullu mitään,
mä en nähny mitään,
ei ole mun asiani.

Mutta se, joka nousee,
on vahvempi tänään kuin eilen,
mutta heikompi kuin huomenna.
Pää pystyssä hän yrittää
kuhmunsa ja kolhunsa kantaa,
epäreilun elämän kunniamerkit.

Käännätkö sinä silloin pääsi,
sinä, joka et silloin kuullut mittään,
sinä, joka et silloin nähnyt mitään,
sinä, jolle asia ei kuulunut millään lailla,
ja jätät hänet yksin?
Vai kuljetko edes silloin rinnalla,
otat kädestä ja sanot,
että yhdessä
meitä ei murra kukaan eikä mikään? Oletko sinä se rohkea?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Mutta jos kuitenkin?

Yksin sinun, sinun yksin