Remonttiprinsessa

Aina silloin tällöin kirjoitan runoja. Sellaisia runonovelleja. Loppusoinnuttomia tarinoita elämästä, omasta tai muiden. Tunnustuksia ja synninpäästöjä, hyvänmielentarinoitakin joskus. Eivät kaikki hyviä ole ja joku voi olla tosi hyvä. Jotakin on hiottu viimeiseen asti, joku runo lähtee raakaversiona eteenpäin. Haave olisi, että saisin julkaistua joskus, ihan oman runokirjan. Kustannettuna vallan. Siihen asti, kunnes minut löydetään, julkaisen tekstejäni täällä. Blogissa. Tässä uusin, olkaa hyvä, Pandoran lipas: Keskiviikkona kolme viikkoa sitten minä tunsin sen, vahvan naisen minussa. Tiesin, että viikonloppuna. En pukeutunut iskuvermeisiin, normifarkut, kauluspaita, sähkönsiniset tennarit vaan, farkkujen alla sentään se serkun lähettämä ranskalainen alusasu. Ostin tuopin. Katselin ihmisiä ja kuuntelin, kuinka joku lauloi epävireisellä vimmalla "Älä mee". Tunsin sen. Katseen. Siniharmaan katseen. Hieman horjuen hän tuli et

Lakanan viikkaaminen on taitolaji. Se yhtäaikainen näpsäytys, veto, laidan kääntö samaan suuntaan ja lopulta taittelu. Harkitut liikkeet, yhtäaikaa. Parisuhdetesti parhaasta päästä. Ai mistäkö se tuli mieleen? Varkauden Teatterin "Yksin sinusta". Lakanoilla ja niiden viikkaamisella  oli näytelmässä iso rooli. - Sinä hannaat siinä nykytyskohdassa. Et luota, et ole hommassa mukana. Puntaroi aviomies. - Olis niin paljon  helpompaa, kun toinen meistä kuolis. Tuumaa aviovaimo. "Yksin sinussa" pohditaan parisuhteen kompastuskiviä, kuten lapsiperheen arkea, surua, uskottomuutta, puhumattomuutta, yhteisen ajan ja kielen puutetta, suvun tabuja, omia tabuja, kipupisteitä. Puhutaan aktiivikököttämisestä eli arjen täyttämisestä toiminnalla ettei vaan tartteis olla puolisoa lähellä, koskettaa  ja - Herran tähden - puhua. Kun puoliso ostaa äkkilähdön Kreikkaan, vaimo hannaroi, ainakin henkisesti, matkaa vastaan. Kun seksielämää ja läheisyyttä ei ole, matka pelottaa, mutta