Remonttiprinsessa

Minä lähdin,  jatkan kävelemistä,  en taakseni katso,  en, vaikka sisälläni kuolemaa teen.  Kun halasin sinua viimeisen kerran,  sanoin, ei enää, unohda. Itkin koko matkan kotiin,  vähän sen jälkeenkin,  ja toivoin, että et.  Sinä olet minun sielunkumppanini, minun kohtaloni,  vaan minä en sinun. Minulla menee kauan parantua,  sydämeni ei ole kokonainen moneen aikaan.  Minä jatkan kävelemistä, pois sinusta,  ja jokainen askel tekee minusta vahvemman, kovemmankin.  Minä ansaitsen parempaa,  enemmän,  kuin mitä sinä koskaan osaat antaa. Mieleni ymmärtää sen,  sydämeni ei vielä.  Odotan merkkiä,  viestiä,  jotain, että sinäkin, edes vähän,  mutta et sinä koskaan.  Siksi jatkan kävelemistä,  askel askeleelta kauemmas sinusta.  Haluaisin kääntyä, palatakin,  vielä kerran,  kysyä, mutta jos kuitenkin?  Silti jatkan, kauemmas sinusta,  sillä sinulle sinä olet tärkeämpi kuin minä koskaan.  Jonain päivänä polku sinun luotasi ruohottuu umpeen,  edessäni se on kirkas ja kaunis. * * * * *  Luulin

Tiedän, mitä tarvitsen, mitä haluan. Olen ansainnut kaiken kovalla työllä, luopumisellakin. En pelkää. Olen käynyt läpi kaiken,  siksi uskon vain minuun. Puhun paljon, avaudunkin,  mutta en luota,  en anna rakastaa,  en riipu enkä ripustaudu. En halua menettää itseäni kenenkään vuoksi, tähden. Mutta minä voin rakastaa, osaan,  ja minun rakkauteni on samanlaista  kuin minä itse  – pelotonta, itsenäistä, tunnetta täynnä. Kun rakastun, se kestää kuin elämä. Minä en riko lupaustani rakastaa. Ja se repii minut kahtia: haluan antaa kaikkeni sinulle, mutta en menettää itseäni. Minua pelottaa, että kompastun, johonkin sellaiseen, joka ei ymmärrä minua,  anna minulle tilaa; että minusta tulee riippuvainen,  että menetän minut.  Ja silti haluan antaa itseni sinulle kokonaan. Ole minun elämäni, elämääni, kulje kanssani samaa polkua,  taistele kanssani tuulimyllyjä vastaan. Pelkään, ja kuitenkaan en. Järki sanoo "juokse, juokse",  sydän sanoo "jää".  En tarvitse ketään, ja silt