Polku

Minä lähdin, 

jatkan kävelemistä, 

en taakseni katso, 

en, vaikka sisälläni kuolemaa teen. 

Kun halasin sinua viimeisen kerran, 

sanoin, ei enää, unohda.

Itkin koko matkan kotiin, 

vähän sen jälkeenkin, 

ja toivoin, että et. 

Sinä olet minun sielunkumppanini,

minun kohtaloni, 

vaan minä en sinun.

Minulla menee kauan parantua, 

sydämeni ei ole kokonainen

moneen aikaan. 

Minä jatkan kävelemistä,

pois sinusta, 

ja jokainen askel

tekee minusta vahvemman, kovemmankin. 

Minä ansaitsen parempaa, 

enemmän, 

kuin mitä sinä koskaan osaat antaa.

Mieleni ymmärtää sen, 

sydämeni ei vielä. 

Odotan merkkiä, 

viestiä, 

jotain, että sinäkin, edes vähän, 

mutta et sinä koskaan. 

Siksi jatkan kävelemistä, 

askel askeleelta kauemmas sinusta. 

Haluaisin kääntyä,

palatakin, 

vielä kerran, 

kysyä, mutta jos kuitenkin? 

Silti jatkan, kauemmas sinusta, 

sillä sinulle sinä olet tärkeämpi

kuin minä koskaan. 

Jonain päivänä

polku sinun luotasi ruohottuu umpeen, 

edessäni se on kirkas ja kaunis.

* * * * * 

Luulin jo päässeeni sinusta yli,

en nähnyt sinusta unia,

en itkenyt,

jokainen vastaantulija et ollut enää sinä.

Sitten se iski,

puristava tunne,

että sinulla ei ole kaikki hyvin.

Oli pakko kysyä,

etsiä sinut poistetuista,

tietää.

Ja sinä olit ok, kiireinen tietenkin,

muuttanut ja kaikkea muuta.

Ei se puristava olo poistunut silti,

muutti vain muotoaan, ja syytä.

Sinua ei kiinnostanut, olenko minä.

* * * * *

Minä haluaisin olla kuin sinä,

rakastaa leikisti,

antaa vain vähän,

unohtaa,

yhden yön olla, ehkä kaksi, 

sitten lähteä toisen luo,

ilman kyyneliä, 

kipua, 

ikävää, 

ilman muistoa minusta.

* * * * * 

Elämä. Selviytymistä. Iloa. Muistoja. Kipeitä kokemuksia. Muusa. On.