Remonttiprinsessa

Se kesä olj kylymä ja satteenen, varsinnii elokuu. Vilja lakkoontu, suopellolle ee piästy ies puimaa. Siellä kaora ui. Vuan syyskuussa siä paranj. Aarinko paesto, monta päevee olj lämpimämpöö ku kesällä kertookaa. Kaarookii tulj kohtuullisestj kuitennii, vaekka se suopelto jäe. Kuivaheenä onnistu huonosti, mutta mie tein kerppuja ja kuivatin horsmoo ja nokkosta. Ja suahan sitä olesta jatkosta niihin. Puavo lähti sillon elokuussa. Otti reppusa ja nuttusa ja hattusa ja lähti. Sanovat Osulassa, että Oolun junnaan olj nähty nooseva, että pohjoseen, kultoo huuhtommaa. Vuan mie tiijjän paremmi minne se mänj. Ruohtii se mänj, Volovon tehtaelle, mihinnä se sen serkkukii, se Martti. Siellä ne nyt juopottelloo, jossae Tukholma lähellä, niissä sementtikoppiloessa. Hyvä jos töehin muistaavat. Hyvä vuan, että lähti. Kyllä mulla, meellä, nytten paremmin männöö. Ee tarvihe pelätä. Niukkoo on elämä, ee sitä voe kieltee, vuan omalla viissiin parempoo kuitennii ku enne. Kahen vuojen piästä t

Näytös peruttu. Koska korona. Näytös peruttu. Koska korona. Näytös peruttu. Koska korona.   Nyt, eturivissä. Paikka numero kymmenen. Minun paikka. Minun koti. Vakio.   Minulla oli ikävä. Suunnaton ikävä. Vierotusoireitakin oli, en tiennyt, että voi olla. Että mitä tekisin. Kun ennen koronaa perjantai-iltana puoli seitsemältä keksin, että teatteriin, niin vartissa valmis ja teatterillakin jo. Minulta sinne menee viisi minuuttia.   Lämpiö on ihana paikka. Rakastan sitä. Se sanoo: ”Olet tervetullut!”   Katson valokuvat, aina. Olen nähnyt ne monta kertaa, ja jokaisella kerralla mietin, että olisinpa yksi heistä. Maailmankaikkeuden surkein näyttelijä olisin, mutta intohimoinen. Uusi Ansa, Regina, Ella ja Seela, diivojen diiva, tähtien tähti.   Esirippu aukeaa, tanssijat tulevat. * * * * *   Kah deksas kerta. Kaveri kysyi, mitä järkeä on katsoa sama, kahdeksatta kertaa.   Minulle jokainen näytös on uusi. Näen joka kerta jotain uutta, huomaan, koe

Kävin sitten kattomassa sen "Vaimoni Mauricen", kolmannen kerran. Oli pakko, kun jäi vaivaamaan, että miksi minun on siitä näytelmästä niin vaikea kirjoittaa. Nyt minä keksin sen. Tai siis jo kolme viikkoa sitten, mutta sanoittaa osaan sen vasta nyt.  Näytelmä kertoo valehtelusta, kiristämisestä, pettämisestä, vääristä valinnoista. George valehtelee kaikille: vaimolleen, rakastajattarelleen, rakastajattaren miehelle ja kaikkein eniten itselleen. Kun hirmuinen prinsessa- ja peruukkihärdelli viimein rauhottuu, arabialainen lammaspata on se taikasana, joka avaa ammattivalehtelijan silmät. Ehkä asiaan vaikuttaa omalla tavallaan myös Mauricen kiihkeä suudelma, mutta aito arabialainen lammaspata kuorii heteromiehestä esiin jotain muuta. Mietin monta aikaa, oliko se lopultakaan se lammaspata se syy? Josko se olikin seuraus? Että George tiesi aina, mutta että oli helpompaa valehdella ja pysyä kaapissa kuin olla aidosti oma itsensä. Tarvittiin  lapsenomaisen rehellinen Mau