Remonttiprinsessa

1980-luvulla nuoruuttaan viettäneet muistanevat brittiläisen rikosdraaman Dempsey and Makepeace? Taisteluparin? Sen pääosissa rikoksia ratkoivat amerikkalainen kuumakalle Jim Dempsey ja brittiaristokraatti Harriet Makepeace. Sarjaa tehtiin vuosina 1984-86 kolmen tuotantokauden verran. Dvdnä sarjan kaksi ekaa tuotantokautta löytyy Varkauden kirjastostakin, tiedän. Fanitin sarjaa ihan höpönä, Makepeacen hiusmallia myöten. Harriet, Harry, edusti minulle vahvaa naismallia, itsenäistä, uraa luovaa ja vahvaa, silti naisellista naista. Sellaiseksi halusin itsekin kasvaa. Samalla haaveilin Dempseyn kaltaisesta, vinosti hymyilevästä komistuksestakin. Että ensin ei tykättäis ollenkaan ja sitten kipinät sinkoileekin joka suuntaan. Ah, sitä nuoruutta! Muistaakseni se oli juurikin Dempsey, joka jossain jaksossa puuskahti, että "life is a bitch and then you die". Aina niin viisaan Wikipedian mukaan lause tarkoittaisi, ei suoraan käännettynä, vaan viitteellisesti, että "toivo parasta,

Sanat kiusaavat minua, eivät anna rauhaa. Silti eivät tahdo asettua siistiin riviin, riimeiksi ryhtyä, runoksi ruveta. Sanat kiusaavat minua, haluavat kertoa kaiken rakkaudesta, vihasta, hellyydestä,  hellyydenpuutteesta, ihmisen ikävästä toisen luo. Sanat kiusaavat minua,  yrittävät ulos minusta, rakentaa jotain kaunista, repiä rikki, luoda uutta, kierrättää vanhaa. Sanat kiusaavat minua, toistavat itseään. Käskevät: "Kirjoita, kirjoita!" Ja minä, minä antaudun:  * * * * * * * * * * Olipa kerran ja sitten ei enää ollutkaan. Mutta mitä siitä,  elämä on laiffii ja sen valttikortit jaetaan fifty-sixty: tänään käteen jää Musta Pekka, huomenna hihassa voi olla ässä tai pari. Onnenapilalla voit tuplata ja voittaa Jokerin. Pyöräytä rulettia, heitä noppaa laita rasti ruutuun. Sillä jos et pelaa, et voi voittaa. Yksi, risti, kaksi, pennit miljoonaksi, seitsemällä oikein voitat jättipotin. Elämä on laiffii ja sen valttikortit jaetaan fifty-sixty. * * * * * * * * * * Ois huisin jännitt

Ihanalla tavalla outo. Siksi pelottava. Rehellinen, aito, sanoo ääneen sen, mitä haluaa. Tanssii, laulaa, missä ja milloinka vaan. Näyttää siltä, ettei tarvitse ketään, koskaan, silti sisällään toivoo, että joku kuitenkin näkisi, että tarvitsee, edes hetkeksi. Vahvalta näyttää, ja rohkealta, kuulostaakin,  että olkapää olla jaksaa, aina ja aina. Käsivarsia kaipaa ihanalla tavalla outokin,  vapaa sielu syliin halajaa.  * * * * * * * * Miehet pitävät herkistä, haavoittuvaisista, naisellisista naisista, olennoista, jotka kaipaavat tukea ja turvaa. Minä en sovi niihin raameihin, en varsinkaan ulkonäön puolesta. En ole pitkäsäärinen missimallifilmitähti, en pieni ja kurvikas taskuvenuskaan, vaan liian kaikkea: itsenäinen äänekäs suora miesnainen. Sellainen, joka jokaisella huokosellaan huutaa, ettei tarvitse, ketään, mitään, mihinkään, olkapäätä nyt ainakaan. Itsesuojeluahan se on, myönnetään. Kyllä minussakin, kai, jossain, se tukea ja turvaa tarvitseva on, herkkä ja haavoittuva naiselline