Luonnollisesti

Vaalitilaisuudessa
vanhempi herrasmies
kyynisesti toteaa,
että samanlaisia ovat, kaikki.
Keskenään riitelevät,
hallituksessa istuessaan
leikkaavat kaikesta,
oppositiossa ollessaan
vaativat rahaa niihin samoihin asioihin.
Että hölmöläisten peiton jatkamista
on koko politiikka.

Kahvia kaataa kuppiin,
isoon mukiin
painunutta Presidenttiä otan minäkin.
Herrasmiehen kanssa
palkkojen kehitystä puntaroimme.
Kunnallisen sektorin naiset
ovat jääneet kaikkien jalkoihin,
valtion virkamiehet kaikkia muita kynnysmattonaan pitävät.
- Huonoja virkamiehiä olisivat, jos itselleen huonoa palkkaa maksaisivat, tuumaan.
- Ajatusmallihan se on tuokin, vastaa mies.

Hetken vaitonaisina
vaalipuheita kuuntelemme,
ehdokkaidemme numeroa
toistemme rintapielessä tuijotamme.
Koulutus. Sivistys. Tasa-arvo.
Maaseutu. Kestävyys. Vastuullisuus.
Sanattomasti viestimme,
vaikutamme, osallistumme.
Yhteistyössä, luonnollisesti.

Mukini on tyhjä,
herrasmiehen kupissakin
enää sulaneet sokerit.
Vaalipuheet on pidetty,
ehdokkailla on kiire,
makkaranpaistoon muualle.
Herrasmies ja minä
hyvästelemme lämpimästi halaten,
toisillemme tuntemattomat,
samoissa aatoksissa,
toistemme ehdokkaille
onnea toivotamme.