Kulttuuria kerrakseen

Sain "kotiläksyksi" käskyn käydä Guggenheimin museossa. Monesti olen museon ohi kävellyt ja sen ulkoisen habituksen kameraani tallentanut, mutta tänään toteutui itse museovisiitti.
Kyseessä oli koulun opintomatka. Luokan kanssa asetuimme turistijoukon jatkoksi. Nähtävää oli paljon. Paljon oli sellaista, mitä en taiteeksi mieltäisi, mutta paljon myös sellaista, joka oikeasti ilostutti silmää. Erityisen vaikutuksen teki 1880-luvun pariisilaistaidetta esittelevä vieraileva näyttely.
Maria tuumasi minulle illalla, että Guggenheim on titaania, terästä ja lasia. Siis kallis rakennus. "Bilbao", hän naurahti ja pyöritti naurahtaen päätään. Itse rakennus oli näkemisen ja kokemisen arvoinen sisältäkin päin. Teräspalkkeja, betonirakenteita ja lasia, niitä riitti taivaisiin asti.
Ja paljon turisteja. Puheensorinasta erotin suomeakin puhuttavan, ja läheltä piti, etten tarttunut pariskuntaa hihasta ja kysynyt, jotta misteepä päen Suomee ootta kotosin. Iski ujous, en tohtinut.
Guggenheim on ollut vain yksi kulttuurikokemus monien joukossa. Heti ensimmäisellä viikolla Maria vei minut Bilbaon sinfoniaorkesterin konserttiin. Palacio Euskalduna Jauregia, orkesterin kotisali, oli arkkitehtuurinenkokemus jo itsessään, mutta konsertti vierailevine viulisteineen oli jotain aivan huikeaa. Istuin konsertissa silmät kiinni ja nautiskelin Stravinskyn, Drovakin ja Beethovenin sävelistä.
Kuluneiden viikkojen aikana olen vieraillut myös Bilbaon taidemuseossa, kahteenkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla tutustuin vierailevaan Renoirin näyttelyyn, toisella museon pysyvään kokoelmaan. Mykistävää nähtävää gotiikan, renessanssin, barokin, rokokoon, realismin ja impressionimin suurilta nimiltä.
Näiden korkeakulttuuristen kokemusten ohella olen tutustunut paikalliskulttuuriin ihan vaan tallustelemalla ympäri kaupunkia ja istumalla pikkukahviloissa. Olen tässä ajassa ilmeisesti omaksunut espanjalaisen olemuksen, sillä minulta on lyhyen ajan kuluessa kysytty tietä ja opastusta useaan kertaan. No comprendo, no hablo español, näin on pitänyt kysyjille vielä vastata.
Mutta sen verran olen kaupungilla kuljeskellut, että nykyään uskallan jättää kartan kotiin. Sisäinen kompassini on toistaiseksi tuonut minut aina kotiovelle, vaikka kuinka olen  kulkenut poikkikatuja ristiin rastiin. Sen olen yrittänyt seikkaillessani mielessä pitää, että siltojen yli joen toiselle puolen en mene, ilman karttaa varsinkaan. Vanhassa kaupungissa olen käynyt muutamankin kerran, ja sen sokkeloisille kujille eksyy helposti, jollei ole tarkkana. Joki on hyvä johdattaja, sitä seuraamalla löytyy aina tuttu katu kotiin.