Meillä on väliä

Pieni englantilainen kaupunki on vaarassa: sen pääelinkeino ja elämän keskipiste, hiilikaivos, uhataan sulkea.

Iskikö Varkauden Teatterin Suu messingillä -ensi-illassa deja-vu -olotila?

Minuun iski.

Kun uutinen Stora Enson Varkauden Tehtaiden paperikoneiden sulkemisesta keväällä 2010 tuli, istuin Warkauden Lehden toimituksen aamupalaverissa. Olimme juuri käyneet työlistan läpi, kun uutispäällikön puhelin kilahti ja tehtaan tiedottaja soitti: Pk2 ja Pk4 suljetaan. Selvää oli, että käskynjako meni uusiksi.

Toki uutista oli osattu odottaa, löysässä hirressä oli oltu jo useampi vuosi. Muutamaa vuotta aiemmin sammui kartonkitehdas, yli 130 ihmistä sai kenkää. Sitä seuraavana syksynä Stora Enso ilmoitti suunnittelevansa koko tehdaskombinaation sulkemista vuoden 2010 loppuun mennessä. Huhtikuussa 2010 pelätty ilmoitus koneiden sulkemisesta sitten tuli. Jonkinlaisena torjuntavoittona hienopaperikone Pk3:n ja sahan säilymistä saatettiin ehkä pitää, mutta hurjaan syöksyyn Kakkosen ja Nelosen sulkeminen kaupungin vei. Pohjois-Savon äveriäimmästä kunnasta tuli tuolla päätöksellä rakennekehityskaupunki, jonka työttömyysaste kimposi reippaasti yli 20 prosentin ja jonka talous joutui valtion valvovan silmän alle.

Grimley on kuin Varkaus, Varkaus on kuin Grimley.

Grimleyn keuhkot on ollut 1800-luvulta lähtien hiilikaivos. Isältä pojalle on periytynyt  niin ammatti kuin ammattitautikin, sukupolvelta toiselle. Ilmastonmuutoksen tuulet puhaltavat hiilikaivosalueen yli, ja kaivos toisensa jälkeen sulkee ovensa. Nyt on Grimleyn vuoro.

Paitsi että kaupunkilaiset potkivat sinnikkäästi vastaan. Kaivosmiehet valmistautuvat ratkaisevaan äänestykseen erorahan hylkäämisen tai hyväksymisen puolesta, heidän puolisonsa  taistelevat kaivoksen puolesta mielenosoituksessa.
Kaivoksen mahdollinen sulkeminen langettaa synkän varjonsa myös sen legendaarisen torvisoittokunnan ylle. Kun soittajat pistävät "tämän nykyisen taloudellisen ilmaston välttämättömiä hyödykkeitä" tärkeysjärjestykseen,  soittokunnan johtaja elää musiikille. Hän haaveilee näkevänsä soittajansa  soittokuntien loppukilpailussa Royal Albert Hallissa.
- Aina ovat torvet soineet, meitä ei hiljennetä. Me soitetaan! on hänen mottonsa synkkien pilvien kertyessä kaivoksen ylle.

- Karvat nousivat pystyyn, tuumasi vieressäni istunut nainen.
Niin nousi minullakin, niin vahvasti nousivat vuoden 2010 muistot mieleen. Paperitehdas on ollut Varkauden keuhkot 1800-luvulta asti. Ahlströmin aikaan  kaikki pyöri tehtaan ympärillä: sairaala, koulu, pelastuslaitos, jääpallojoukkue, soittokunta... Kakkosen ja Nelosen sulkeminen syöksi kaupungin polvilleen, mutta toivoa ja uskoa tulevaan se ei vienyt. Huonoja uutisia on tullut vuosien mittaan, kaupungissa on tyhjiä toimitiloja yllinkyllin ja lisää tulee, mutta vahva selviytymisen ja näyttämisen halu ovat voimassa edelleen. Varkauden Teatterin Suu Messingillä -draamakomedia on loistava osoitus siitä.

Grimley on kuin Varkaus. Varkaus on kuin Grimley.

- Aina ovat torvet soineet, meitä ei hiljennetä! Me soitetaan!
Grimleyn soittokunnan joutsenlaulu on soittokuntien loppukilpailu. Grimley voittaa kilpailun, mutta yllättäen orkesterinjohtaja kieltäytyykin palkinnosta. Hän toteaa, että palkinnon luulisi merkitsevän kaikkea, että musiikki on maailman tärkein asia ja että palkinnon vastaanottaminen on uutinen.
Ei, siitä kieltäytyminen on. Kieltäytyminen on vahva kannanotto: totta kai me osataan soittaa, mutta musiikilla ei ole väliä. Meillä on väliä!

Mark Hermanin elokuvasta Brassed off teatterin lavalle sovitettu versio toimii, kun tuntee oman kaupungin taustat. Hiljaiset, pysähtyneet hetket vaivaannuttavat aluksi, mutta näytelmän edetessä kohti vääjäämätöntä, juuri ne hetket kertovat eniten. Tyhjä näyttämö, hiljaisuus ja tummat sävyt ovat pieni kuolema, ennustus tulevasta.

Olen nähnyt elokuvan  joten tiesin, mitä odottaa. Luotin teatterin väkeen niin, että ostin uudet Messingin liput ennen ensi-illan alkua. Riski kannatti ottaa.
Teatteri muistutti omalla tavallaan, että meillä(kin) on väliä.