Kirjahylly ja sakset = runo

Kansalaisopiston kirjoitus- ja runopiirissä syntyy kaikenlaista jännää. Joskus tehtäväksi on annettu kirjoittaa teksti "Elämäni kirjoista". Kävin läpi kirjahyllyni sisältöä ja syntyi parisuhdetta kuvaava runo.
Viimeisin tehtävänanto oli leikellä kirjoista sanoja tai lauseita ja luoda niistä runo. Syntyi parisuhderuno siitäkin.

Aloitan rempan ja sen alta on purettava kaksi kirjahyllyllistä (28 banaanilaatikollista, muuttomieheni tietävät sen) kirjoja. Hyllyyn aikanaan palaavista ja erityisesti pois lähtevistä kirjoista saattaapi syntyä runo jos toinenkin. Katsotaan, mitä runosuoni sykähdyttää.

Sitä ennen, Elämäni kirjat ja Sanavarkaus, olkaa hyvä:

                              *****

Täällä Pohjantähden alla
Huojuva talo.
Sinun lapsesi eivät ole sinun,
sanoit ja annoit Eropaperit.
Maailman vahvin tyttö
juo Viiniä keittiössä.
Sellaista on rakkaus, Madame.
Mene, rakasta, Sinuhe,
mutta Älä käy yöhön yksin.
Lupasin sinulle kerran,
että Onnellisina yhdessä
ylitämme Hiljaiset sillat,
kuljemme Joen yli puiden siimekseen.
Nyt olen Mustelmilla,
Pinnan alla.

                              *****
Olen huone
Olen halla
Olen jää
Kiveen teljetty yksinäisyyden autiomaa.

Kaipaan sinua
Ilman sinua Pariisi on ruumishuone;
et usko, kuinka paljon kaipaan sinua.
Poissaolo on pieni kuolema.
Niinpä valvon yökaudet ajatellen sinua
ja päivisin huomaan vaeltavani...

Olen rauhaton ja rauhattomuuden syy on aina
oven ulkopuolelle jätetty rakastaja.

Sydänkäpyseni
jotakin mitä juuri nyt kaipaan,
suudelmaa,
joka saa ajan pysähtymään.
Minä palan.
Minä kuulun sinulle;
muuten sitä ei oikein voi ilmaista,
eikä sekään riitä.
En voi syödä
enkä nukkua
ajatellessani sinua, rakkaimpani,
en voi edes koskea jälkiruokaan.

Paikoista, joista sinä puutut...
puuttuu kaikki elämä.

Teenpä minä mitä tahansa,
menenpä minne tahansa,
sinä olet läsnä.
Ilman sinua, armaani,
en voi nähdä,
en kuulla,
en tuntea,
en ajatella - en elää -

Vie minut nyt pois täältä
Sinä ja minä on rakkaus,
ei kohtalo erota meitä.

Niinäkin öinä,
kun nukun yksin,
asetan tyynyt vierekkäin:
toinen on rakastettuni -
sitä syleillen nukun.

Jos tämä yhtään sinua ilahduttaa,
niin minulla on yhtä tukala olo
kuin pyhiinvaeltajalla,
jolla on herneitä kengissään -
ja armottoman kylmä...

Rakas, rakkaani.
Maailma lyö tyhjää.
Minä murrun.

Sinä et puhu
Sinä et tule.
Rakkaani, enkelini,
olet poissa.
Saatoit lähteä
ja jättää minut.

Kun olet lähtenyt
Etsin sinua tuikkivista tähdistä
ja huudan tuulen selkään.

Pöllöt huutelivat käydessäni vuoteelle,
jätin meren taakseni.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Muisti on outo elin

Mutta jos kuitenkin?