Itsetunnollisia oivalluksia

Tekee naiselliselle itsetunnolle nannaa,
kun aikuinen mies
juoksemalla juoksee karkuun.
Sekin hivelee, kun mies moneen kertaan
sanoo pelkäävänsä.
Että kun olen niin itsevarma,
suorasanainen
ja selvästi omat tarpeeni ilmaiseva.

Olisinko viehättävämpi,
seksikkäämpi,
haluttavampi,
jos vain nätisti hymyilisin,
sarkastisen huumorin unohtaisin, myöntyväisesti nyökkäilisin,
vain kumppanini tarpeet tyydyttäisin?

En minä itsevarma ole,
en ollenkaan,
en suorasanainenkaan,
mutta tarpeeni tiedän ja ne julkituon.
Sillä joojoonainen olen ollut jo,
nätisti hymyillyt ja
toisen tarpeet tyydyttänyt.

Ja mitä siitä seurasi?
Minusta tuli kuollut kala,
epähaluttava,
epänaisellinen,
epäkaikki.
Sisälläni asuneelta tiikeriltä
revittiin kynnet ja hampaat,
ujosti orastaneesta
naiseudesta
nyhdettiin viimeinenkin terälehti.

Turhana tunkiolle heitettynä
minä kuitenkin kukkaan puhkesin.
Nyt tiedän, kuka olen
ja mitä elämältä haluan:
kynteni teroitan mihin tahdon,
naiseuteni annan rehottaa,
rakastan väkevästi,
hellyyteen hukutan sen,
joka rinnalleni uskaltaa jäädä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Muisti on outo elin

Mutta jos kuitenkin?