Remonttiprinsessa

Minä olen ihminen, jolla homma karkaa helposti lapasesta. Tällä viikolla hanskasta lipsahti teatterissakäynti. Tai onhan se karannut käsistä jo kauan sitten, kun teatterissa melkein asun, mutta nyt lipes oikein kunnolla. Kolmen päivän sisään neljästi näytöksessä.  Aluehallintovirasto AVI antoi teatterille luvan päästää lisää väkeä saliin, enemmän kuin sen 17. Keskiviikkona siis, heti, iltanäytökseen. Taistelin hengen ja fysiikan, kulttuurin ja urheilun välillä, pitkään. Koko alkuvuoden olen uutterasti, lähes joka viikko, käynyt keskiviikkoisin taekwondossa, ensin tunnin softissa, sitten 1,5 kunnossa. Nyt henki ja kulttuuri voitti. Kannatti, sillä kokemus oli tyrmäävä. Yleensä istun rivillä yksi, paikalla kymmenen. Koronan takia sinkut on nostettu ylös, riville 12. Ei huono ratkaisu ollenkaan: uusi perspektiivi ja sopivasti etäisyyttä aiheeseen, kokemukseen. Sillä "Erämaan kutsu" on äärimmäinen kokemus. Ei vain fyysisesti, vaan etenkin henkisesti. Jack Londonin iki...

Pikkuvarvas osui ovenkarmiin, murtui, kynsikin musteni. Pääsi kirosana, toinenkin. Ensiapua poloiselle antaessani sinä juolahdit mieleen. Sinä olit minun sieluni ovenkarmi,  osuit liian liki, kolhit minut mustelmille, särjit minut pieniin osiin. Kirosin sinua, itkinkin vähän, mustelmia ja murusia täynnä olin pitkän aikaa, vieläkin pikkuisen sinerrän,  hellä ja arka yhdestä kohtaa. Ehkä tulee aika, ettet mieleeni enää nouse,  että osaan väistää, välimatkaa ottaa,  että paranen kokonaan.  * * * * * Me olimme yhteinen syli, syli olimme me. Minä olin sinä, sinä olit minä, olimme meille turva, piilo, pesä, paikka, jonne paeta. Olimme yhdessä läpi tämän kaiken.  Olimme satu, jonka minä kirjoitin,  toinen todellisuus,  utopia,  huomisen eilinen. * * * * * Tänään itkin enemmän kuin pitkään aikaan. Itkin ulos kaiken, tai ainakin suurimman osan. Pesin sinutkin pois minusta, kuurasin kunnolla, kuorin orvaskettä myöten. Mutta silti pieneksi ...

On lauantai. Samanlainen kuin kaikki lauantait ennen tätä ja kaikki lauantait tämän jälkeen. Rauhallinen. Tylsä. Hiljainen. Yksinäinen. Kello raksuttaa, Veikko-vainaan eläkkeelleläksijäiskello. Jätättää vartin päivässä, mutta se ei haittaa, kun sen vaan muistaa. Elli vilkaisee ikkunasta, kurkistaa verhon takaa. Mukava naapuri on laittanut tulet hellaan, ihan niin kuin Ellikin, ja lähtenyt lenkittämään koiraa. Ovat tainneet riidellä taas, naapuri ja sen mies. Se on se mies semmonen, häijy, Elli ei tykkää ollenkaan. Mutta naapurinrouva on mukava, aina tervehtii ohikulkiessaan ja juttelee puutarhasta. Ellin laventelipenkkiä se rouva kovin ihasteli, että on talvehtinut ja niin upeasti kukkii. Se on puutarhaihmisiä, se naapuri. Ja sillä on sydän paikallaan. Viime vappuna tuli ihan ovikelloa, että onko Elli-rouva kunnossa, kun ei postilaatikolle jälkiä? Elli siihen, että ”on, on, munkkeja tässä, ni en joutanna postia!” Rouva lähti helpottuneena koiralenkille, ilostui kovin, ja lu...

Millaisena minä näen itseni nyt?  Minulla on diagnosoitu seuraavaa: olen erittäin seksikäs hyvännäköinen ja se tarttuu hyvin voimakkaasti. Rokotetta ei ole. Olen erittäin kuuma, niin hottis, että Kemppikin sulaa, niin kaunis, että Milon Venus vihreäksi muuttuu, niin älykäs, että Eistein suhteellisuutensa kadottaa. Tänään kaikkea tuota, huomenna vieläkin enemmän. * * * * *  Ei seksikkyys ole jotain, joka puetaan päälle, miten käyttäydytään.  Se on mielentila, tunne, että viihtyy itsessään.  Kun sinä itse näet sen,  hehkut, palat, puhkeat kukkaan. Ja kun sen teet,  pysäyttämätön olet,  käännät päät,  huumaat ja hurmaat kenet tahdot.  * * * * * Vikalistani on pitkä, vuosihuolto tekemättä, määräaikaiskatsastuskin. Mekaanikon tarvitsen, ammattilaisen, sanomaan ääneen, että hyvärunkoinen ikäisekseen, huollettuna luottopeli monivuotinen kumppani, vähäkulutuksinen,  kiihtyy rivakasti,  vie varmasti perille. Ja sanojensa vakuu...

Se kesä olj kylymä ja satteenen, varsinnii elokuu. Vilja lakkoontu, suopellolle ee piästy ies puimaa. Siellä kaora ui. Vuan syyskuussa siä paranj. Aarinko paesto, monta päevee olj lämpimämpöö ku kesällä kertookaa. Kaarookii tulj kohtuullisestj kuitennii, vaekka se suopelto jäe. Kuivaheenä onnistu huonosti, mutta mie tein kerppuja ja kuivatin horsmoo ja nokkosta. Ja suahan sitä olesta jatkosta niihin. Puavo lähti sillon elokuussa. Otti reppusa ja nuttusa ja hattusa ja lähti. Sanovat Osulassa, että Oolun junnaan olj nähty nooseva, että pohjoseen, kultoo huuhtommaa. Vuan mie tiijjän paremmi minne se mänj. Ruohtii se mänj, Volovon tehtaelle, mihinnä se sen serkkukii, se Martti. Siellä ne nyt juopottelloo, jossae Tukholma lähellä, niissä sementtikoppiloessa. Hyvä jos töehin muistaavat. Hyvä vuan, että lähti. Kyllä mulla, meellä, nytten paremmin männöö. Ee tarvihe pelätä. Niukkoo on elämä, ee sitä voe kieltee, vuan omalla viissiin parempoo kuitennii ku enne. Kahen vuojen piästä t...

Näytös peruttu. Koska korona. Näytös peruttu. Koska korona. Näytös peruttu. Koska korona.   Nyt, eturivissä. Paikka numero kymmenen. Minun paikka. Minun koti. Vakio.   Minulla oli ikävä. Suunnaton ikävä. Vierotusoireitakin oli, en tiennyt, että voi olla. Että mitä tekisin. Kun ennen koronaa perjantai-iltana puoli seitsemältä keksin, että teatteriin, niin vartissa valmis ja teatterillakin jo. Minulta sinne menee viisi minuuttia.   Lämpiö on ihana paikka. Rakastan sitä. Se sanoo: ”Olet tervetullut!”   Katson valokuvat, aina. Olen nähnyt ne monta kertaa, ja jokaisella kerralla mietin, että olisinpa yksi heistä. Maailmankaikkeuden surkein näyttelijä olisin, mutta intohimoinen. Uusi Ansa, Regina, Ella ja Seela, diivojen diiva, tähtien tähti.   Esirippu aukeaa, tanssijat tulevat. * * * * *   Kah deksas kerta. Kaveri kysyi, mitä järkeä on katsoa sama, kahdeksatta kertaa.   Minulle jokainen näytös on uusi. Näe...

Kävin sitten kattomassa sen "Vaimoni Mauricen", kolmannen kerran. Oli pakko, kun jäi vaivaamaan, että miksi minun on siitä näytelmästä niin vaikea kirjoittaa. Nyt minä keksin sen. Tai siis jo kolme viikkoa sitten, mutta sanoittaa osaan sen vasta nyt.  Näytelmä kertoo valehtelusta, kiristämisestä, pettämisestä, vääristä valinnoista. George valehtelee kaikille: vaimolleen, rakastajattarelleen, rakastajattaren miehelle ja kaikkein eniten itselleen. Kun hirmuinen prinsessa- ja peruukkihärdelli viimein rauhottuu, arabialainen lammaspata on se taikasana, joka avaa ammattivalehtelijan silmät. Ehkä asiaan vaikuttaa omalla tavallaan myös Mauricen kiihkeä suudelma, mutta aito arabialainen lammaspata kuorii heteromiehestä esiin jotain muuta. Mietin monta aikaa, oliko se lopultakaan se lammaspata se syy? Josko se olikin seuraus? Että George tiesi aina, mutta että oli helpompaa valehdella ja pysyä kaapissa kuin olla aidosti oma itsensä. Tarvittiin  lapsenomaisen rehellinen Mau...

Radiossa kohisi joku höpöhöpökanava ja siellä Salt-N-Pepan ysärihitti "Let's talk about sex". Hiphop ei ole suosikkigenreni, mutta tämä renkutus on yksi harvoista hophophopeista, jonka suostun edes kuuntelemaan. Syytä en tiedä, tai ehkä biisi vaan on ihan hypittävä humppa. Hyvä aasinsilta se ainakin on. Seksiin. Tabuun. Aiheeseen, josta saa puhua vain pimeässä, hiljaa ja tarkoin valikoiduin sanoin, ettei hirviö herää ja Pandoran lipas aukea.  Tabuista tabuin aihe on naisen seksuaalisuus, halu, rohkeus sanoa, mitä toivoo ja haluaa, seksin huonous ja sen puute, naisnäkökulmasta. Erehdyppäs sanomaan, ääneen, julkisesti ja vielä somessa, että mieli tekee, kovastikin, niin heti kolisee törkyä virtuaalipostilaatikkoon. Pahimpia ovat suorat ehdotukset ukkomiehiltä.  Näin #metoo-aikana saa olla varovainen muutenkin. (Puolituhma) leikinlasku ja sanailu, flirttikin, on kuolemassa sukupuuttoon, koska kaikki tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi ja ahdisteluksi. Suomalaise...

Järki sanoi jo kauan sitten, että olet väärä ihminen minulle. Sydän on itsepäinen, muuta luulee, sinnikkäästi sinusta kiinni pitää. Järki käskee päästämään irti, avaamaan oven toisen tulla. Sydän ei tahdo, kokonaan, vielä, vaan roikkuu rippeissä, vaikkei toivoa ollutkaan. Vähän aikaa vielä se kuuro ja sokea tahtoo olla,  menneessä lojua, rypeä.  Kun tarpeeksi,  sydän järjen ääntä kuuntelee,  irti päästää olemattomasta,  avaa lukot ja oven,  tuulettaa muistonkin sinusta,  päästää sisälle sen oikean.  * * * * *  Tähän vierelle toivon sinut, juuri nyt. Istuttaisiin kylki kyljessä, Pave Maijasta kuunneltaisiin, rahisevalta vinyyliltä Maailman tuulia. Kynttilä sytytettäisiin, hyvälle muusikolle, kahvit keitettäisiin, kuunneltaisiin levy uudestaan. Tulisit lähelle, oltais ihan hiljaa.  * * * * * Minulla on ikävä meidän "ei mitään". Niin monen kanssa elämä on "jotain", mutta sinun kanssasi kokemani "ei mitään" oli merkityksellisempää kuin monen...

Kun muistelee vanhoja, lukee päiväkirjojaan, runojaan, kirjeitään, löytää kaikenlaista. Ja miettii. Toivoo.  Muusia on monenlaisia, hyviä ja huonoja. Rakkausmuusia, katkeruusmuusia, vihamuusia, toivomuusia. Jokaisesta olen kiitollinen, niistäkin, joiden vuoksi olen surullinen. Vieläkin.  * * * * *  Minä annoin sinulle parhaat vuoteni, synnytin sinulle viisi lasta, heräsin kanssasi aamunavetalle.  Nyt minä olen pariton lapanen, tyhjä talo,  aitan nurkalle unohtunut talikko,  työni tehnyt vanheneva nainen,  rikki sisältä ja ulkoa.  Aina en jaksanut rakastaa,  joskus oli helpompaa vain olla, poissa. Silti, parittomanakin, lämmittäisin,  vaihtaisit vain kättä.  * * * * *  Minä olen itselleni syyttäjä, tuomari, pylveli. Vihasin sinut kuoliaaksi, ja nyt riipun itsesyytöksen hirsipuussa iankaikkisesti. Armahdusta odotan,  lieventävän asianhaaran tajusin vasta,  kun olit poissa.  Ne ovat toistensa sisarukset,  rakka...

Ystävä kysyi, löytyisikö minulta ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyviä runoja. Kaivelin vanhoja ja loin uusia, samalla hyräillen Beatlesin biisiä "When I'm 64".  * * * * *  Meri jatkaa myrskyämistään, tuuli tuulemistaan, aurinko nousemistaan. Liike on pysyvää, vaikka ihminen toista luulee, kuolemattomaksi itsensä julistaa, kieltää väistämättömän.  Nuorena on kiire aikuiseksi, aikuisena nuoreksi. Aika hioo ja silittää särmät, kalliokin sen tietää. Hitaamminkin pääsee perille, ja ilman hoppua maaliin.  * * * * *  He löysivät toisensa elämän ehtoolla, harmaahapsina he toisensa löysivät. Eivät piitanneet muista, mielipiteistä, sanoista, aloittivat yhteisen matkan, elämän mittaisen,  he sanoivat. Ryppyinen käsi koskettaa toista, hellästi sipaisee, tietäen, että huomenna ehkä se käsi vieressä on kylmä. Siksi sipaisee uudestaan,  jokaisen suonen ja rypyn mieleensä painaa,  että muistaisi.  He löysivät toisensa puolivälin krouvista,  elämän orav...

Pelkuri ei tohdi kohdata toista, toisen tunteiden vuoksi tai omien. Ja sellaiseen tyyppiin, joka pelkää,  ei kannata panostaa, yhtään. * * * * * Minulla meni kauan,  liian kauan,  hyväksyä ja ymmärtää, että sinä et. Koskaan. Ja kun lopulta ymmärsin,  että et,  totuus iski minuun, tiputti todellisuuteen. Minun oli kuljettava pitkä tie,  taisteltava itseäni vastaan. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain toisin,  olla toisenlainen,  parempi. Miksi en ollut tarpeeksi? Miksi et edes yrittänyt? Kyllä, vihasin sinua,  että et,  et niin, kuin olisin halunnut. Mutta sitten ymmärsin, että näin on parempi. Sillä viimeinen mitä haluan on, että rakastat minua säälistä. Että rakastat minua vain,  koska minä rakastan sinua. Että pakotat itsesi siihen.  Siksi en syytä sinua mistään, enää. Et vain voinut väkisin tuntea, edes jotain. Eikä siinä ole mitään väärää. Totta kai se sattui, mitä sitä kieltämään,  mutta niin se vain on:  totuus...